sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tänä aamuna lähdimme katsastamaan toisenlaiset joulumarkkinat. Odotin ehkä vähän enemmän jouluisia juttuja . Enemmistö kojuista oli niitä samoja joita näkee tavallisilla markkinoilla ajankohdasta riippumatta. Toki poikkeuksiakin löytyi.
Yritämme etsiä aina sellaisia tuotteita jotka on joku pientuottaja tehnyt. Ei mitään massaa mitä saa päivittäin marketeista.
Päivästä tuli tällainen harmaa. Täytyy sytytellä kynttilät palamaan ja keittää glökiä torttujen kaveriksi.
 Nämä tuotteet lähtivät matkaan. Aroman leipä, hyvän näköistä ja makuista. Sinapit tulevat  Ruoveden Herkusta. Näillä mennään taas pitkälle joulua odotellen!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Kransseja

Perinteeksi on jo tullut se että joka joulunaika haen joulumyyjäisistä sisä-ja ulko kranssit.
Myyjäkin on se sama tuttu ja hyväksi todettu. Hänen mustikanvarvuista tekemä kranssi kestää melkeinpä vuoden sisätiloissa. Vihreänä ja kauniina. Joulun jälkeen valot vain pois ja kranssi jää seinälle yhtenä sisustus elementtinä.
Itse en voi jouluna käyttää puinaista väriä sisustuksessa tahi kynttilöissä. Olen migreeniin taipuvainen ja punainen väri, yhdistettynä hämärään on yksi joka laukaisee kohtauksen.
Toki pieniä pläjäyksiä punaista siedän. Valkoinen väri on minusta yhtä jouluinen, siihen voi yhdistellä vaikkapa vihreää!

 Ulko-ovea koristaa tänä vuonna tällainen kranssi. Voi pitää pitkälle kevääseen, ei liian jouluinen!
 Siskolta ostin kauniin tarjottimen  kynttilöille
 Pentikistä löysin tyynynpäälliset, ripaus punaista mutta ei niin paljon että kyllästyttäisi joulun jälkeen
Huomenissa suuntaan toisenlaisiin Joulumarkkinoihin. Tuntuu että yhdelle viikonlopulle on aivan tarpeeksi Joulu hömpötystä. Nyt sulattelen torttutaikinan ja leivon pikkujouluksi tortut!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tänään saatiin nauttia ihanasta auringon paisteesta. Kummasti tuo mieltä piristi ja päivä tuntui heti paljon kevyemmältä.
Ollaan viikossa taas puolivälissä, tulevana viikonloppuna vietellään monessa paikassa Joulukauden avajaisia. Yhä enenemässä määrin jouluiset valot lisääntyvät ihmisten pihoissa ja parvekkeilla.
Voi, että toivon pientä lumisadetta, kaikki tuntuisi paljon raikkaammalta. Nyt kun kävelee metsässä  sieltä havaitsee ruskean massan läpi kauniita vihreän sävyjä, niin sammaleissa kuin varvuissakin.
Onhan sekin omalla tavalla näyttävää.


 Maaemon suuri nenä

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hieno viikonloppu takanapäin. Juhlistimme isommalla porukalla äitini 80 - vuotis syntymäpäiviä Tampereella.
Saimme nauttia hyvästä ruasta Ravintola Tiiliholvissa. Idyllinen paikka jolla on oma historiansa.
Mukavaa että pääsimme  sisarukset ja jälkipolvi tällä kertaa kaikki paikalle.
Puheiden yhteydessä nuorempi sukupolvi sai mittavan historiikin mummon elämästä. Itsekkin huomasin monta sellaista asiaa joka oli jäänyt unholaan!
Aamulla teimme pitkän kävelylenkin heräilevässä kaupungissa. Eipä tullut juurikaan ihmisiä vastaan.
Jouluiset näyteikkunat komeilivat toinen toistaan kauniinpina.





torstai 20. marraskuuta 2014

Viikko loppumetreillä !

On ihana pyöräillä aamusella töihin, kun hämärtää ja pihoihin on sytytelty valoja.
Muuten niin pimeän oloinen työmatka , tuntuu mielekkäämmältä. Ja mitä lähemmäksi Joulua kuljetaan valon loiste senkun lisääntyy!
Nythän sitä valoa tuonne pihamaille tarvitaan sillä musta maa imee kaiken alleen.
Tein alkuviikosta Pulla hiiren ohjeella : AURINKOISEN BATAATTI PIIRAKAN  että se on hyvää.
Helppo valmistaa ja on kauniin näköinen.

Kannattaa kokeilla, maistuu myös glökin kanssa.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Viikonloppu meni vauhdilla ja taas ollaan uuden viikon alussa. Pieni pilkahdus aurinkoakin näkyi.
Virittelin terassille jouluvalot,  antamaan valoa tähän pimeyteen.
Oli pakko ottaa toisesta koiruudesta kuva, kun se raukeana makasi sohvalla. Ilmekkään ei värähtänyt vaikka televisiosta tuli kaikenmoisia ääniä !

Viikon ajatelma sopii hyvin näihin kuviin: KOIRAN TUOMA SUURI ILO ON SIINÄ, ETTÄ IHMINEN SAA OLLA HÖLMÖ SEN SEURASSA EIKÄ SE TORU VAAN HASSUTTELEE ITSEKKIN .                    
                                            - Samuel Butler -


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Juhlatunnelmaa

Tähän viikonloppuun mahtuu monenlaista . Eilen juhlistimme äitini 80 vuotis syntymäpäiviä, kahvitellen ja kakkua syöden. Myös  koiruudet tulivat viettämään viikonloppua meille, ja näin ollen saimme taas mukavaa lenkkiseuraa!

On onni omistaa näin virkeät vanhemmat. Ovat lujasti kiinni tässä päivässä. Molemmilta luonnistuu tietokoneella surffailu , jaksavat aktiivisesti harrastaa teatterissa käyntiä ja ystävät ovat tärkeitä jokapäiväisessä arjessa.
Toivottavasti itse on yhtä aktiivinen kun tuo ikä piirtyy mittariin!
 Mummo oli laittanut parasta pöytään, Ihan itse leiponut , kyllä oli hyvää!

Ensi viikolla juhlimme isosti. Silloin pääsevät muutkin sisarukset perheineen mukaan.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kiitos Semmarit

Tuli taas todistettua kuinka taitava ja humoristinen on  Semmareiden esitys.
Ostimme jo keväällä liput ja nyt pääsimme vihdoin fiilistelemään.  Tupa oli täynnä ja tunnelma sen mukainen. Yleisö eli laulujen mukana, ei istuttu hiljaa paikallaan!

Kaksituntinen oli hetkessä ohi, olisi mielellään kuunnellut toisen mokoman lisää.
Illan viimeine kappale " vihdoinkin kahden " Oli koskettava, puhutteleva. Ihan niinkuin Pohjalaisen arvosteluissa luki se sai melkein kyyneleet silmiin.
Jos teillä on mahdollisuus mennä katsomaan, niin menkää ihmeessä ja ihastukaa mieslaulun ihmeelliseen maailmaan! Me kävimme kerran ja sillä tiellä olemme.......
 Konsertin alku oli kaunista laulantaa pianon kera. Ja mikä ihaninta polkupyörässä oli kunnon  " räpätin "
 Taustalla vaihtui tiuhaan tahtiin värikkäät kuva lavasteet
 Hieno oivallus, vanhoista matoista

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Suklaa kiemuroita

Innostuin tekemään isänpäiväksi suklaasta sellaisia " härpäkkeitä " Etsiskelin erästä kirjaa missä on kaikenlaisia valmiita malleja, kun en löytänyt päätin pursotella ihan vapaalla kädellä.
Ihan kivojahan niistä tuli, eikä voi ainakaan moittia etteikö olisi uniikkeja.
Suoasittelen kokeilemaan. Näin jälkiruasti saa juhlavamman version.
 Mikä ihaninta . loput suklaasta voi sitten syödä
Pursotus pussia en omista , mutta pakastepussiin leikattu reikä ajoi saman asian 

tiistai 11. marraskuuta 2014

Eipä kestänyt lumen ihana valoisuus monta päivää, tuli liukkaus ja lopulta tavallinen syksyinen keli sateineen.
Kohta täytyy viritellä " valot " terassille, tätä pimeyttä poistamaan. Eiköhän monessa kaupungissa virallisesti sytytellä Jouluvaloja pikapuoliin.

On viikon ajatelman aika : HUOMASIN  ETTÄ MINULLA ON AINA VALINNAN MAHDOLLISUUS JA TOISINAAN KYSE ON VAIN ASENTEEN VALINNASTA !


Näin ollen toivottelen hyvää viikkoa ruudun toiselle puolelle.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Mukava Sunnuntai takana . Isänpäivä lounas oli nappi suoritus. Ja mikä parasta saimme nauttia sen
rakkaitten ihmisten seurassa.
Koko aamun touhuilimme isännän kanssa keittiössä, esivalmistellen  ja leipoen. Kumma kyllä sopu säilyi, vaikka välillä oltiin yhtäaikaa samassa pöydän nurkassa.
Yleensä annamme työrauhan sille joka sillä kertaa kokkaa keittiössä. Välillä saatamme käydä
kurkkimassa valmistumassa olevaa ruokaa, ja jos kommentteja tulee se pakkaa ärsyttämään, siis kumpaistakin .
Meikäläinen vahtii valkosipulin käyttöä ja Isäntä että teen ohjeen mukaisesti, ilman sävellyksiä......

Tänään tarjosimme :

Anopin porkkanoita ( siirapilla höystettynä )
Bataatti fetasalaatti ( yhteishyvä lehdestä )
Naudan sisäfilettä  kastikkeella
Valkosipuli vuokasämpylöitä

Jälkiruaksi : Juustokakku lasissa
 Sämpylöiden ohje löytyi Maku lehdestä. Tuiki tavalliseen taikinaan lisäsin vain valkosipuli rouhetta.Antoi muuten aivan taivaallisen maun  ja tuoksun. Pääruokakuva epäonnistui, joten palaamme siihen joskus myöhemmin. Oli se sen verran hyvää että tulee varmasti tehtyä uudestaan.
 Jälkiruaka reseptin sain mökkinaapurilta, taivaallisen hyvää. Ohje on poimittu netistä KEKSIHYLLY  resepteistä. Tummasta suklaasta väkersin tuollaisia koristeista, yllättävän helppoa !
 Näin kauniin paketin sai isäntä lapsilta. Pojan avopuoliskolla on taito hyppysissä
Oiva tapa uusiokäyttää sanomalehti .

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivää !

Tämä on se aamu jolloin lapset heräävät ilman herättelyä äidin seuraksi keittiöön. Supinaa, sipinää ja astioiden kilistelyä. " Joko nyt, saako jo mennä? " Lapset eivät millään malttaisi odottaa, päiväkodissa tehty kortti ja lahja polttelee käsissä.  Voipi olla että lahja on annettu jo ennakkoon Perjantaina, ja paketoitu uudestaa Lauantaina, mutta se ei jännitystä pilaa.
Antamisen ilo ja isän ilmeet ovat ne joita joka isänpäivä aamu odotellaan. Isä tietenkin " nukkuu" ja on hämmentynyt kaikesta osaksi saamastaan huomiosta.  Pieni käsi ojentaa rakkaudella tehdyn kortin ja pienen paketin . Isän halaus on suurin kiitos !

Voi näitä aikoja. Meidänkin perheessä on vietetty monet tällaiset isänpäivä aamut. Nyt saan keitellä kahvit yksin, toki isäntä saa halauksen ja isänpäivä toivotuksen. Päivällä tulevat lapset  onnittelemaan.


Näin meillä alkoi aamu tänään, isäntä sai toivomansa cd:n      HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE ISILLE JOTKA PIIPAHDATTE NÄILLÄ SIVUSTOILLA !

lauantai 8. marraskuuta 2014

Nyt se on sitten tehty, nimittäin kauan haaveilema kirpputoripöydän lunastus.
Ylimääräistä tavaraa on kaapit pullollaan, pois niitä ei raaski heittää joten myyntipöytä on oiva tapa päästä tavaroista eroon!
Laitoimme hinnat sen verran mataliksi että luulisi kelpaavan ostajalle.
Muutaman tavaran kohdalla piti kotona miettiä, myyntiin vai säilytykseen?  Sillä olen luonteeltani pieni hamsteri joka jatko käsittelisi tavarat jos mahdollista. Isäntä on realistisempi,  joskus ollaan törmäyskurssilla.......
 " Aikainen lintu madon nappaa " tavataan sanoa. On ihana lähteä kauppaa heti aamusta, Ei ole tunkua parkkipaikalla ei kaupassa. Ostokset saa tehtyä tosi nopeasti.


Laitoin myyntipöytään tavaroita sen verran että ei ole liian täyden tuntuista. Käymme täydentämässä pöytää ensi viikolla. Lamppuja meille on kertynyt aika moisesti, joten olisi kiva saada ne kiertoon.


Huomenna on isänpäivä . Olemme kutsuneet vanhenpani syömään , lasten lisäksi..
Saa nähdä saako isäntä aamukahvit pöytään katettuna?

tiistai 4. marraskuuta 2014

Tytär kävi kumppaninsa kanssa syömässä ja päivittämässä samalla kuulumiset.
On mukava saada näin viikollakin syöntiseuraa.
Meidän perheessä harrastetaan paljon yhdessä syöntiä pois muuttaneen nuorison kanssa.
On tärkeää pitää yhteyttä  puolin ja toisin , ovet on auki vaikka omille ollaan muutettu. Omalta äidiltäni olen perinyt sen että aina lähtee joku pussukka mukaan kotiin viemiseksi.
Niinkuin nytkin, rasiallinen mansikka kiisseliä.
 Yhteinen projekti, tyttären kanssa oli tänä iltana haalareihin ommeltavat merkit !

maanantai 3. marraskuuta 2014

Päivän ajatelma

Viikko vierähti taas alkuun, on pienen ajatelman vuoro. Kuvan löysin matkakuvistamme ja se on niin kauniin herkkä että sopii tämän ajatelman seuraksi.  Hyvää viikon alkua sinne ruudun toiselle puolelle.


HILJAISUUDESSA VOI KUULLA PALJON ÄÄNIÄ



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kylläpä meitä sää suosi eilen, sillä tänä aamuna lorotteli vettä ja ilmanala oli harmaan puoleinen..
 Sen verran nurmi oli jäänyt liukkaaksi että sai kävellä kielikeskellä suuta.
Haravointi nyt jäi mutta eipä se harmita, suurimman osan lehdistä ehdimme jo aikaisemmin poistaa.
Talitintit lentelivät ahkerasti talon ympärillä ja etsivät syötävää. Olin jättänyt muutamia kynttilöitä verannalle, sillä seurauksella että linnun kakkaa oli suht` paljon niiden ympärillä. Steariini on kysyttyä tavaraa lintuosastolla.

 Nuotiolla paistoimme makkaraa. Pata jouduttiin siirtämään sivuun sillä se oli unohtunut kääntää nurinpäin ja oli näin ollen jäässä.
 Luonnon oma taideteos, se lumoaa herkkyydellä
 Saunavettä otettaessa pelkkä ämpärillä paukuttelu ei riittänyt tähän jäähän, täytyi ottaa järeämmät vehkeet esiin, eli lapio!

Tänä aamuna napattua kuvaa, vaikka satoi vettä oli kannot näin ihanasti jäässä

lauantai 1. marraskuuta 2014

Saimme herätä pakkas aamuun. Yön aikana valkoinen harso oli ilmestynyt kasvien peitoksi.
Päivästä tulee kuitenkin aurinkoinen ja pian räystäät tippuivat vettä.
Naapurin Rolle kävi moikkailemassa, oli mukava nähdä pitkästä aikaa ! Monenlaista tekemistä on vielä pihamaalla, ennen talventuloa. Haravointi ehkä jää, ellei nurmikko sula iltapäiväksi.
Laavulle aiomme sytyttää tulen ja paistella makkaraa, Glögiäkin otin mukaan lämmikkeeksi.
 Isännän kanssa illalla kävimme ihailemassa jäätynyttä järveä, kuun kumottaessa sen pinnalla.
 Tämän  verran  miinus asteita ole mittarissa tänä aamuna ,
 Ihana kirpparilöytö, tämmöistä olen etsinyt kauan ja nyt se osui kohdalle. Ensi keväänä ideoin mitä laitan siihen.
 Kyllä jäätyneen veden pinta osaa olla kaunis

 Rollea kiinnostaa pöydällä olleet tavarat, Vajassa ollut ruohonleikkuri mietitytti ja eikös vaan sille piti vähän ärhennellä. Mokomakin kapistus , siinä seisoo eikä sano mitään!
Reviirit merkattiin uudestaan.