sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kiven kertomaa...

Kävimme Sunnuntai vierailulla ja oli ihan pakko ottaa kamera esiin ja kuvata ihania yksityiskohtia pihamaalta. Vaikka luonto vasta heräilee talvihorroksesta ja väritys on tylsän harmaa pistää ihanat yksityiskohdat silmään.
Tässä pihassa on nerokkaasti käytetty luonnon omia materiaaleja hyödyksi. Siksi ne sointuvat hyvin, eivätkä riitele ympäristön kanssa.
 Yksinkertainen on kaunista

 Tämä kukkamuuri odottelee aurinkoa ja lämpöä


lauantai 28. maaliskuuta 2015

Aina ei voi onnistua!

Viime viikonloppuna tuli tehtyä rahkapullien lisäksi muffineita. Hetken aikaa olin tosi tyytyväinen kun katselin paistosten kohoamista uunissa.
Harmittaa kun ei tullut otettua kuvaa uunista otettaessa. Sillä muutama minuutti sen jälkeen muffini näytti tulivuoren kraaterilta!
En tiedä mikä meni pieleen, hetken mietittyäni päätin kuitenkin säästää leivokset. Maku oli hyvä koostumus ihan ok, näkö kuitenkin aika ikävä. Näitä ei viitsisi ihan ensinmäisenä laittaa kahvipöytään. Kunnes...


Tein pääsiäistä ajatellen kiisselin: 2dl vettä
                                                      1  1/4  dl sokeria
                                                      2 keltuaista
                                                      2 rkl maissijauhoja
                                                      4 rkl sitruunan mehua
                                                      1 tl sitruunan raastettua kuorta
                                                      25 g sulatettua voita

Sekoita vesi, sokeri, keltuaiset, maissijauhot ja sitruunan mehu kattilassa ( ei alumiini)
Kuumenna sekoittaen, kunnes kiisseli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sitruunan kuori ja voi. Sekoita tasaiseksi.   Miedolla lämmöllä. Kiisseli ei saa missään nimessä kiehahtaa, ota ajoissa pois levyltä. Kaada muffinien päälle ja koristele. Anna tekeytyä jääkaapissa jonkin aikaa ennen tarjolle panoa.



 Näin pilalle menneistä leivonnaisista saa duunattua hiukan herkullisimman näköisiä
 Viikonlopuksi on luvattu saderintamia peräjälkeen. Nyt onkin aikaa lueskella kirpputoreilta ostamiani kirjoja. Hyvää Lauantain jatkoa täällä piipahtaville!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Hyvä olo lähtee...

Jaloista! Näin se on todettava. Itselläni on todella tärkeää minkälaiset kengät laitan jalkaan.
Monen moisia on kokeiltu ja erehdysten kautta löydetty sellaiset joiden lesti sopii meikäläisen jalkaan. Ei kiristä, jalat eivät väsy ja käveleminen tuntuu todella ihanalta.
Tänään olin urheiluliikkeessä ostamassa lenkkitossuja, kuinka ollakkaan sopivia ei löytynyt. Kunnes pois lähtiessä näin hyllyn jossa nämä kengät odottivat ostajaansa. Kokeilin ja ihastuin. Kassan kautta kotiin.



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kylvöhommissa

Meidän perheen pääsiäisperinteisiin kuuluu Rairuohon istutus. Tätä nykyään saan istutella siemenet kippoihin ihan itse, mutta laitan kuitenkin. Orastava vihreä  tuo niin ihanasti kesän mieleen.
Lasten ollessa pieniä, pääsiäiskoristeet laitettiin esille ja päiväkodista tuotu ruoho asetelma koristi olohuoneen pöytää.
Keltainen ja vihreä väri piristävät talven jälkeistä vaaleutta. Nyt luonto on tylsän harmaa, kiva laittaa parvekelaatikoihin vähän väriä.
 Tänä vuonna kokeilin ohraa, eipä haitanne vaikka joku nelijalkainen kävisi maistelemassa. Löysin kirpparilta tämän ihanan emalilaitasen.
 Keltaiseen ei voi kyllästyä

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kirpparilla!

Käytiinpä pitkästä aikaa kirpputorilla. Kummasti kun kevättä kohden mennään niin etsintä kirpputoreilla alkaa. Löydettiin monta kivaa " Tarpeellista" asiaa.
Täytyy välillä ihmetellä sitä tavarapaljouden määrää joka lojuu myyntipöydillä. Osa pöydistä on tumpattu niin täyteen että ei uskalla siirrellä päällimmäisiä tavaroita siinä pelossa että pudottaa jotain.
Osa pöydistä on siistissä kunnossa.
 Oli ihan pakko ostaa pääsiäisen keltaista kotiin. 
 Löysin pussillisen pikku liinoja, näille on aina käyttöä!
 Ja tämä ihanuus, lähti matkaan heti kun tuli vastaan...

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pullan tuoksua

Aurinko pilkistää verhonraosta sen verran sinnikkäästi että unen rippeet katoavat hetkessä.
Kuka viitsisi nukkua tällaisena aamuna pitkään?
Pulla taikina oli nousemassa jo seitsemän jälkeen. Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi leivoin pullaa.
Pääsiäinen lähestyy joten päätin tehdä Appelsiini rahka pullia. Ohjeen olen ottanut aikoja sitten jostain lehdestä.

Puolen litran perus pullataikina  ( kokeilin nostattaa taikinan saunan lauteilla, vedottomassa paikassa, ja taikina nousi todella hyvin.  )

RAHKATÄYTE:

1 tlk  ( 250g ) maitorahkaa
1 prk ( 100g ) appelsiinituorejuustoa
1 dl kermaa
2      munaa
2 rkl sokeria   ( voit maistaa kuinka makeaa haluaa)
1 dl  appelsiinin makuisia sukaatteja  ( en ole laittanut )
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunan mehua

KORISTELUUN:

Raesokeria  ja sukaatteja jos olet niitä käyttänyt


 Koloset tein tällä kertaa pikku kermakannulla, pullien kohottua. Voitelin munalla kokonaan ja pistelin haarukalla sisustan, ennen täytteen laittoa.
 Ihana vastaleivotun pullan tuoksu...  nyt keitän kahvit ja nautin Lauantai aamupäivästä!
( täytettä jäi sen verran yli, että tekaisin siitä muffinit )

torstai 19. maaliskuuta 2015

Uudet muotit

Ostin muutama viikko sitten muotit joita aion käyttää niin makeisiin kuin suolaisiin leivonnaisiin. Tällä kertaa tein suolaiset piirakat. Laitoin paprikaa,kesäkurpitsaa, porkkanaa, sipulia ja tietenkin juustoa, munamaidon kera. Taikina oli pakasteesta, sillä halusin kokeilla kuinka se käyttäytyy.
Kaulin ohkaseksi ja painelin muotteihin, en esipaistanut niitä vaan lisäsin heti täytteen. Onnistuivat ja  piiraat lähtivät hyvin  irti.
Näitä on mukava tarjota raikkaan salaatin kera, pieneksi iltapalaksi.



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Oma vapaus!

" Kauneus on katsojan silmissä"  Näin voi todeta kun itse kukin sisustaa mökkiään, tai kotiaan.
Mikä miellyttää itseä, voi toisen silmissä olla juuri se mitä ei ikinä laittaisi omaan sisustukseen.
Värit jakavat monen mielipiteet, tavaran paljous ja minkälaisia esineitä kukin haluaa pitää esillä?
Onneksi on se  vapaus omassa huushollissa , laittaa se juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Ei muita ajatellen, vaan ihan omaa makua myötäillen!






sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Lenkki kirpeässä pakkassäässä aamutuimaan, saa mielen virkeäksi. Lunta on paljon, mutta siellä missä metsä on tiheää tuntuu lumi kadonneen melkeinpä tyystin. Kasvillisuus paistaa kauniin vihreänä, kevättä odottaen.
 1 huone + keittiö vuokratavana kesän ajaksi 

 Pieni puro lorisi iloisesti jään alla
 Kevättä kohden
 Näillä sanoilla mukavaa alkavaa viikkoa kaikille !

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Lauantai päivästä nauttien!

Saimme herätä kirpakkaan pakkas aamuun. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta jo heti aamusta.
Yöllä jää paukkui kumeasti, sama kumahtelu jatkui pitkin päivää. Kevät on lähellä.
Sisällä ihanan lämmin, kiitos kakluunin joka luovuttaa lämpöä hiljalleen ja pitkään.
 Näin kauniiksi oli pakkanen koristellut kynttilälyhdyt  yön aikana


 Kylillä käydessä, törmäsimme näin kauniisiin kukkasiin, jotka oli laitettu sisääntulo portaille.
 Tämä koivunoksista kyhätty kimppu odottelee pääsiäistä. Höyhenet ja värikkäät munat on jo ostettu!

 Iltapäivä kului laavulla. Tuoreita sämpylöitä ja glökiä, myös makkaraa paistettiin. Auringossa on ihanan lämmintä.