sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kiireetön aamu

Tämä aamu oli toisinto eilisestä, harmaata ja vähän tihkua. Ilma tuntui kuitenkin lämpöiseltä. Niinpä ehdotinkin tuolle toiselle puoliskolle että joisimme aamukahvit terassilla aamuhämyssä kynttilän valossa. Vois sitä ihanaa hiljaisuutta mikä huokui ympärillä, siitä oli hyvä lähteä päivän töihin.




Pihan aroniapuska sen kun komistuu



Naapuri riensi apuun maankääntöpuuhissa. Samalla sekoittiin hevosenlantaa joukkoon. Toivottavasti ensi syksynä sato on vähän toisenlainen...


Tässä ero naapurin kasvimaalta ja meidän


Rolle osallistuu kaikkeen mikä vain sattuu kiinnostamaan, viimeksi möyhittiin perunapellossa


Mukavaa sunnuntaita

lauantai 24. syyskuuta 2016

Vähän haikealla mielellä

Syksy tuntuu puskevan eteenpäin oikein vauhdilla. Aamulla ilma oli kolean kostea, tihuutti vettä muutaman pisaran.



Muutamassa viikossa luonto on pukenut ylleen uuden vaatekerran




Rakkaan ystävän viimeinen leposija. 


Toinen koiruuksista kaipasi paljon huomiota ja hellyyttä. Poissa oli toinen puolisko tuki ja turva



Pimenevässä illassa syötiin hyvin ja nautittiin olosta


Näihin tunnelmiin ja kuviin rauhallista lauantai iltaa teille kaikille


lauantai 17. syyskuuta 2016

Aurinkoinen lauantai

Pitkästä aikaa vietimme kotiviikonlopun. Teimme hyvää ruokaa ja seuraksi saimme pojan kumppaninsa kanssa. Lauantaipäivä vierähti nopeasti iltapuolelle.


Raikas salaatti maistuu aina. 


Uunijuureksiin laitettiin: Porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, bataattia, paprikaa ja tomaattia. Kaikki kasvikset pyöräytettiin seoksessa jossa oli : Rypsiöljyä,valkosipuliperunamaustetta,yrttivalkosipulisuolaa, rosmariinia ja viispippurijauhetta.
Lisäksi pöydässä oli kirjolohta joka kuvasta nyt jäi uupumaan. Hyvää oli ja melko kevyttä.



Hiukan oli haikeaa kun ovesta säntäsi vain yksi koiruus. Huomattavissa oli että hellyyttä kaivattiin kovasti. Piti rapsutella ja sylikkäin istuttiin pitkä tovi. Hetki menee totutteluun ettei kaveri seuraa perässä.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Surua

Tänään tuli suru uutinen. Meidän rakas kesäkoiruus on nukkunut pois. Kymmenen vuotta saatiin seurata elämää monelta kantilta. Tuli rakkaaksi ja läheiseksi, omien tapojen ja vaatimusten kautta.  "aina valmis" oli asia sitten mikä tahansa, niin innolla lähdettiin mukaan.



Kesästä Mozzy sai  nauttia täysillä



Toisella koiraystävällä on pohjaton ikävä, niinkuin meilläkin


maanantai 12. syyskuuta 2016

Pieni ajatuksen poikanen

Voi kunpa ihminen osaisi joskus ottaa yhtä rennosti elämänsä kulun kuin tämä koiruus tässä.
Ei stressata sellaisista asioita joihin itse ei voi vaikuttaa. Nähdä lähellä  kauniin, eikä ajatella negatiivisesti. Jokaisella on omat mielipiteensä. Joskus voi olla väärässä ja myöntää sen.
Aina ei pidä olettaa asioita, jos ei tiedä niiden oikeaa laitaa. Jossittelu on turhaa,jos ei tee asialle mitään. Pieni ystävällinen sana päivässä tuntuu toisesta hyvältä ja lämmitää myös omaa mieltä.

Tällaisia ajatuksia pulppusi sunnuntai iltana, uuteen työviikkoon valmistautuessa.



POSITIIVISTA MAANANTAITA

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Pizzalla herkutellen

Eilen saatiin kokea taas uusi ruokaan liittyvä elämys. Naapuri on kehunut pizza kiveä jo jonkin aikaa, kokeillut ja todennut että toimii. Oli ihana päästä maistelemaan tuotoksia.



Rouva pyöritteli pizzalevyjä siihen malliin että pizerian pitäminen luonnistuisi kyllä!
Toinen puolisko täytti ja paistoi, yhteistyö oli saumatonta


Maisteiltua tuli monta erilaista pizzaa, grillistä suoraan höyryävän kuumana, nam vei kielen mennessään






Nuuskuttaja paikalla, etsi pientä palaa maistettavaksi




Kiitos ihanasta herkutteluhetkestä sinne naapurin puolelle

lauantai 10. syyskuuta 2016

Pikku ystävä tervehtimässä

Eilinen päivä oli lämmin ja tuuleton. Järvenpinta oli kuin peiliä, huima muutos kun koko viikon on tuullut melkeinpä koko ajan.
Pikku nuuskuttaja kävi moikkaamassa. Eipä siinä naapurin rouvaa paljon ehditty tervehtiä kun tuoksut pitivät nenän maassa.


Tässä Rolle kuulostelee mitä työmaalla tapahtuu....kuuluuko kottikärryn ääntä ? lapiointia?




Ilta oli lämmin ja tyyni, pienet ötökät kiusasivat alkuillasta niitä oli paljon ja pistivät inhottavasti. Tuulisina iltoina niistä ei ole ollut vaivaa.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Syksy askareita

Vähän haikein mielin laitoin kesäkukkaset pois sinkkiämpäreistä.  Pienet yöpakkaset ja syksyinen ilma tekee pikkuhiljaa tehtävänsä


Muutaman oksan sain laitettua maljakkoon



Käväisimme metsässä, melkein iskee sellainen puolukka hulluus punaisia mättäitä katsoessa

torstai 8. syyskuuta 2016

Kyllä puolukkaa on

Eilinen päivä oli sen verran tuulinen että oli hyvä lähteä metsään puolukoita poimimaan. Hyttysiä ei niinkään ole enää riesana vaan hirvikärpäset. Äänettömät siivekkäät jotka etsivät saaliin ja laskeutuvat pahaa avistamatta kohteeseen ja tarraavat niin peijakkaan tiukasti kiinni että irrottamisessa saa nähdä todella vaivaa. Hengiltä näitä otuksia ei hevillä saa vaikka kuinka kärpäslätkällä huitasee.



Vajaa tunti metsässä ja ämpärit täynnä, käsinpoimittua puolukkaa



Kyllä on niin syksyistä että, vällillä tuuli tuivertaa lehtisateen


Tässä aloitellaan kukkapenkin ehostusta. Koiranputki on vallannut osan penkistä niin vahvasti että alkuperäiskasvit on kuihtuneet. 


 Illalla kuu möllötteli hienosti järvenpintaan. Tottahan siitä kuva piti ottaa, ei muuta kuin taskulampun kanssa rantaan