sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Luonto on kauneimmillaan

Aurinkoinen aamu jälleen, järvi tyyni ja linnut laulaa. Ulos olis ihan kiva istahtaa aurinkoon ja juoda kahvikupponen. Taidan jättää väliin sillä vastassa on nuo urhoolliset ystävät jotka vaanii heti kun  oven avaa.



Lämmin aamu



Laitoin muutaman rivin mini auringon kukkaa laatikoihin, mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää


Kasvimaalla rehottaa 



Suikeroalpi on siitä kiitollinen kasvi että syksyllä sen voi istuttaa vaikka kasvilaatikkoon ja keväällä kaivaa takaisin purkkiin. 



Mukavaa sunnuntai päivää kaikille täällä piipahtaville

lauantai 26. toukokuuta 2018

Hyttysen ininää ja aurinkoa

Eipä kukaan voi moittia ilmoja tältä keväältä. Aurinkoista on ollut jo ,monta viikkoa. Pieni sade tekisi vaan nyt hyvää, sen huomaa luonnossa. Kastelin eilen illalla harson alla kasvavia taimia ja kyllähän se multa sellaista pölyävän kuivaa oli. Taimet terhakoituivat heti kun saivat vettä niskaan.




Omena puu yrittää sinnitellä jäniksen jäljiltä. Kovasti pukkaa uutta lehteä alavarresta. Puutarhalla suositeltiin leikkaamaan yläoksat ja katsoa mitä tuleman pitää. 


Retiisin taimet kasvaa. Tänään istutan herneet


Piha kylpee nyt keltaisessa värissä, väriläiskiä on siellä täällä 


Eilen lämmitettiin sauna vaikka ulkona lämpöasteen oli huikeat +26. Kiva pulahtaa järveen ja nauttia
Tänään jatkuu pihatyöt ja nurmikon leikkuu. Saadaan taas lämmin päivä.
Toivottavasti hyttyset kaikkoaa auringon myötä. Nyt niitä pikku inisijöitä on aivan miljoona kimpussa heti kun astuu ulos.


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Huh, hellettä mutta ei valiteta

Toivotaan ettei tässä ole tämän kesän helteet! Lämpömittari on kohonnut useampana päivänä melkein + 25. Luonto vihertää ihan silmissä. Järvivesi on kuin linnun maitoa.
Nämä päivät täällä mökillä on ollut työntäyteisiä mutta myös mukavia yllätyksiä on koettu.
Tytär saapui extempore käynnille avopuolison kanssa. Saunomaan ja nauttimaan päivästä. Saimme myös moottoripyörällä matkaa taittavan siskon miehen  tänne pienelle lomalle. On saunottu ja uitu ja syöty hyvää ruokaa. Eilen istuskeltiin terassilla iltaa pitkälle auringon laskuun. Lämpö vielä +22 ja hyttysiä nolla. Voiko muuta toivoa?



Tämän aamun tunnelmia, kun aamuaurinko nousee puiden takaa


Hyvää äitienpäivää omalle äidille näiden kukkasten kera!



Seuraavan kerran pitää etsiä raparperi ohjeet esille 



Tällaisella pelillä matka taittuu nopeasti samalla maisemista nauttien



Rantatie kuivaa nopeaan tahtiin. Peiteltiin kylvökset, toivotaan että lämpö jouduttaa itämistä. Terassilla istuessa iso rusakko pomppi tietä pitkin. Toivotaan ettei eksy meidän pihaa enään. Teki talvella ihan tarpeeksi tuhoa omenapuille.

torstai 10. toukokuuta 2018

Aurinkoa ja lämmintä keliä

Eipä olisi uskonut että kevät etenee tällaista vauhtia. Kaksi ja puoli viikkoa sitten rämmittiin lumessa ja nyt puissa on hiirenkorvat ja nurmikko vihertää.
Vesi on todella korkealla, sitä riittää pitkälle rantaan asti. Koko päivä on ollaan touhuttu niin sisällä kuin pihamaalla. Paljon ollaan saatu aikaiseksi ja huomenna jatkuu.




Kasvimaasta ja puutarhasta löytyi iloisia yllätyksiä




Mahtavaa oli käydä järvessä uimassa. Yllättävän lämmintä vettä.