lauantai 19. heinäkuuta 2014

Mustikoita ja markkinoita !

Aloitimme aamun pulahtamalla peilityyneen järveen. Vaikka vesi tuntui mahdottoman lämpöiseltä, kyllä siitä oman potkunsa sai tulevaan päivään. Kävimme katsastamassa myös mustikkatilanteen, kyllä niitä jonkin verran tulee paikka kohtaisesti. Hyttyset vaan olivat riesana, tuntuu että mitä tummenpi vaate sitä hanakammin ovat kimpussa! Aamutoimien jälkeen suuntasimme Keuruun markkinoille. Täällä on tosiaan tapana maksaa pääsymaksu, noh, se ei ollut päätä huimaava. Paljon oli katselemista. Vaatekojuja, leivonnaisia, koruja, syömäpisteitä joista sai ostaa muikkuja , kevät kääryleitä ja vähän eksoottisempaakin ruokaa. Erilaisia esittely vaunuja eli laidasta laitaan.  Ostin muutaman kirjan, tottakai ! Leipää, jota ei joka kaupasta löydy. Metrilakuja, sehän on melkein pakko ostos kun sellaiselle kojulle askel käy.
Enenpää ei olisi jaksanut rampata, mittarissa +26 ja aurinko porotti. Ovat luvanneet iltapäiväksi ukkosta ja rankkaa sadetta, pikkuhiljaa pilvenhattaroita muodostuu taivaalle. Isännälle tuli kiire ajaa nurmikko, minä taidan istahtaa tuoliin verannalle ja jatkaa kirjan lukua!
 Kyllä tässä kelpaa istuskella aamukahvilla ja aloitella Lauantai päivää
 Hyvän makuisia mustikoita ! Kävelimme vahingossa käsityöliikkeen pihaan , paljon ihanaa jopa vanhoja huonekaluja. Mukaan ostin pöytäliinan, juuri sopiva keittiöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti