tiistai 17. helmikuuta 2015

Uutta kokeillen

Nyt tuli vastaan sellainen kasvisruoka ohje, että oli ihan pakko kokeilla. Ohje löytyy MAKUJA lehdestä 1/2015.
Nuorison myötä olemme tulleet avoimiksi kokeilemaan uudenlaisia kasvisruokia. Kumpaisenkin huushollissa harrastetaan kasvispohjaista ruokaa ja terveellisiä elämän tapoja. Ehkä mekin olemme saaneet pianoisen kimmokkeen omaan arkeen.  Toki herkuttelupäiväkin on, sehän on selvä.
Mutta asiaan. Kokeilimme CAPONATAA. Siihen tulevat ainekset on yksinkertaisia ja niitä ei ole liikaa. Simppeli lisäke vaikkapa kalan kanssa.
 Tuoreet yrtit kuuluvat keittiön vakio kasveihin




 Paista kasvislohkoja öljyssä ja melko kuumalla lämmöllä että ne saavat hiukan väriä. Lisää rusinat, etikka, suola, pippuri ja valutetut kaprikset ( kaprikset jäi meiltä väliin) Hauduta keskilämmölla n 10-15 min. Mutta varo hauduttamasta vihanneksia liian kypsiksi ettei tule muhennosta. Ja sitten nauttimaan!
 Lohelle teimme " kylmän kastikkeen " Johon tuli : Kermaviiliä, kurkkusalaattia, sinappia, ja tilliä, sekä sitruunan mehua. Eipä tuo ateria muuta kaipaa .

1 kommentti: