perjantai 23. lokakuuta 2015

Pientä ja sievää

Pitkään aikaan ei ole tullut leivottua mitään. Nyt iski kipinä ja tekaisin " NUNNA" leivokset. Ohjeen olen saanut äidiltäni, makuja lapsuudesta.
Ohje on sen verran simppeli että onnistuu varmasti. Sitä en tiedä mistä leivos on nimensä saanut, mutta maku on ihana.

150 g voita
n. 1 1/2 dl sokeria  Kiehautetaan muutama minuutti

3 Keltuaista
100 g Hasselpähkinöitä ( kokonaisia) monitoimikoneella pieneksi, jätä kuitenkin kokonaisia tarvitset niitä myöhemmin.

1 tl vanilja sokeria
1 tl leivinjauhetta
n 1 1/2  dl venhnäjauhoja ( laitoin vähän enenmän)
Lisää nämä aineosat joukkoon kun voi ja sokeri on hieman jäähtynyt.

Viimeiseksi 3 valkuaista kovaksi vatkattuna. Sekoita varovasti.

Laita taikina leivosvuokiin ja paista 175 astetta n. 15-20 min riippuu uunista.


KUORRUTE:

Kahvia ja tomusokeria sekaisin. Päälle puolikas hasselpähkinä.

Sitten vain kahvikuppi käteen ja leivos toiseen ja illasta nauttimaan!



2 kommenttia: