sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kaunista katseltavaa

Satuin  keskelle häämessuja, jotka pidettiin kauppakeskuksessa. Kaikenlaista oheistuotetta oli tarjolla. Sisustukseen,meikkaukseen, kampauksiin ja hyvänolon tuotteisiin oltiin panostettu. Sokerina pohjalla esiintyivät kauniit morsiamet. Häämekoissa valkoinen pitää edelleen pintansa. Prinsessa luomukset, tyköistuvat mallit ovat kauniita kenelle ne sopivat. Piristyksenä joukossa oli kukkakuosinen hame joka juuri ja juuri peitti polvet. Ihmetystä sen sijaan tuotti musta häämekko, kevennyksenä pitsi.
Huntu kuului muutamaan luomukseen. Siinä on jotain herkkää.


Kotiin tultaessa vatsanpohja kaipasi ruokaa joten mies tekaisi eilen jääneestä basmatiriisistä todella hyvää . Ohje löytyi viikolla ilmestyneestä paikallislehdestä. Eli jos pidät kanasta ja vuohenjuustosta tässä on ohje.

500 g kanan paistipaloja
500 g tuoreita vihanneksia. esim punasipuli, paprika kesäkurpitsa, munakoiso, kirsikkatomaatti ja herkkusieniä ja vähän ciliä
öljyä
valkosipulia maun mukaan
timjamia
200 g vuohenjuustoa
suolaa ja pippuria, persiljaa

Paista kananpalat, paloittele jos haluat  ( laita ne lautaselle sivuun ) kuulota
kasvikset ne saavat olla reilun kokoisia (lisää kananpalat)
Lisää valkosipuli ja mausteet. Anna pannun kiehua miedolla lämmöllä niin että kananpalat kypsyvät
n. 10-15 min kuitenkin niin että vihannekset ovat rapsakoita ei liian vetisiä.
Leikkaa vuohenjuustot kiekoiksi, voit paistaa ne toisella pannulla ottaen väriä. Lisää ne ruan päälle.






Olin asetellut vuohenjuustot kauniisti aikomuksena ottaa kuvaa, tuo toinen puolisko ehti ennen ja möyhensi . Noh, makuhan tässä on tärkein, molemmat pidettiin ja tätä tullaan tekemään toistekkin.



Plus asteita ja harmautta, kevättä se tietää joten mukavaa sunnuntai päivää kaikille täällä piipahtaville.

6 kommenttia:

  1. Sinnikkäästi yritän aina tuota vuohenjuustoa maistella, en vaan opi tykkäämään. Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
  2. Näin oli mullakin alkuksi, mutta olen oppinut pitämään. On niin monimuotoinen juusto jota voi käyttää missä ruassa vain.
    Viikonalkuja sinne päin

    VastaaPoista
  3. Vuohenjuusto vaatii totuttelua, mutta nykyään tykkään kyllä.

    Hyvää naistenpäivää <3

    VastaaPoista
  4. Sama täällä. Elämän varrella on tullut opeteltua ja tutustuttua moneen uuteen makuun. Osa on jäänyt yhteen kertaan toiset taas jatkaneet matkaa makumaailmoissa.
    Hyvää naistenpäivää myös sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Vuohenjuusto on niin herkullista! Pitää kokeilla tätä reseptiä joku kerta :)

    VastaaPoista
  6. Juu kannattaa, me ollaan ihan hurahdettu kasvislinjalle!

    VastaaPoista