torstai 27. heinäkuuta 2017

Hyvää ruokaa ja vähän nikkarointia

Kesä, ystävät ja hyvä ruoka. Siinä tärkeimmät asiat mitä mökkielämässä tarvitsee, Tämän kesän kelit nyt on ollut sitä sun tätä mutta melkeinpä joka päivä on aurinko jossain muodossa näyttäytynyt.



Alkuviikon päivät on ollut sen verran kiireiset ettei koneen äärellä ole tullut vietettyä aikaa joten tässä muutaman päivän touhuiluista hieman kuvia


Naapurissa rosvopaisti muhi kuopassa. Toivottavasti kuva tekee oikeutta ja välittää teille sinne ruudun toiselle puolelle kuinka herkullista syötävää meille oli tarjolla


Rolle yritti olla tilanteen tasalla ja notkua pöydän kulmilla mutta emäntä kutsui vartiopaikalle hiukan kauemmaksi


Talon isäntä oli loihtinut makean jälkiruan, jäätelöä ilman jäätelökonetta. Ohje saatiin mukaan, joten laittelen sen myöhemmin teille kunhan itse kokeilen. Suklaisen pähkinäinen jäätelö vei kyllä kielen mennessään



Sisko kävi miehensä kanssa kesäreissulla meitä tapaamassa. Mitäpä sitä muuta miehet kun pora käteen ja ulkohuussia ehostamaan. Näin saatiin tämä kauan palvellut tila hyvään tarkoitukseen. Lisä tilaa tavaroille aina tarvitaan.



Siskon kanssa kävimme kävelemässä ja tutkimassa marjamaita. Käärme köllötteli auringossa. Aika kauan saimme kuvailla ennenkuin suhahti metsään.


Saunomisen ja uimisen päälle oli mahtavaa istahtaa ruokapöytään ja syödä taas hyvää ruokaa. Mies oli lioitellut lankkua yön yli järvessä  ja valmisti meille lankkulohta. Ai, että oli hyvää.

Mukavaa torstai päivää sinne ruudun toiselle puolelle ja siskolle miehensä kanssa suur kiitos avusta ja mukava kun pääsitte pistäytymään.

10 kommenttia:

  1. Kiva oli käydä ja muistella mukavaa päivää vielä näin kuvien muodossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävitte onneksi ilmat suosi ja saatiin nauraa metsäretkellä oikein kunnolla

      Poista
  2. Hyi tuota käärmettä, mikä se oli ? Rosvopaisti on hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikattiin että olisi kyy? en tiedä sisko veikkaili rantakäärmettä oli mikä oli niin inhottava. Rosvopaisti maistuu aina

      Poista
  3. Siskosi oli laittanut linkin tänne😍👌Ihania kesäkuvia ja teillä on ollut niin kivoja kesäpuuhia!Tänä kesänä täällä meidän suunnalla ei ole helteistä päästy nauttimaan...Mutta onhan tämä kesä vaan kaunista aikaa!Mukavaa kesänjatkoa🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit meikäläisen sivustoilla. Siskon kanssa on aina kiva puuhailla ja vaihtaa ajatuksia. Kurja kun asustellaan eri suunnalla suomea, onneksi blogin kautta näkee mitä toinen hommailee. Kesän jatkot myös sinne

      Poista
  4. Pitihän sitä tulla siskonkin sivuja kurkkaamaan, kun Annika vinkkasi!Kirjauduin lukijaksesi.
    Ihania kuvia ja kauhea käärme! Olen ihan hysteerinen noitten suhteen!
    Mahtavia herkkuja teillä siellä oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit ja tykkäsit kuvista. Annikan innoittama joskus vuonna... olen tähän blogi maailmaan tullut. Kesällä päivitän vähän useammin, talvella voi olla pitkiäkin jaksoja ettei tapahdu oikein mitään mistä viitsisi kirjoitella. Käärmeet ovat kyllä sellaisia ettei niihin viitsisi törmätä varsinkaan näin marja aikana.

      Poista
  5. Juuri Annin blogissa mökkipihaasi ihastelin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meillä on täällä niin rehevää maata että saadaan kasvamaan melkeimpä mitä vain. Tykkään puutarhassa touhuamisesta siellä ajatus lepää ja murheet unohtuu.

      Poista