sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kesää on vielä jäljellä

Tänään oli ihana herätä kun verhonraosta pilkisteli aurinko ja ihan pilvettömältä taivaalta. Nopeasti aamukahvit keitettiin ja ulos nauttimaan.




Muutama päivä sitten päästiin vihdoinkin järvelle kalaan. Viime kesänä soutelu jäi jostain kumman syystä kokonaan. Nyt päätettiin että ainakin kerran käydään kalassa. Ihanaahan tuo oli istua veneen kokassa ja nauttia peilityynestä järvestä. Ainoastaan airojen vieno kirskahdus kuului aurinkoisessa illassa.



Mies on innokkaampi onkija kuin minä. Kalaa tuli mutta se oli sellaista pientä ahventa ja särkeä. Välillä napattiin pelkästään mato ja se oli siinä. Joten istuskelin ja nautin ja mies kalasteli.



Ulkohuussin maalaus ja stailaus on herkkää hommaa. Ajatus valmiista saattaa olla mielessä mutta työn edistyttyä se muuttaa muotoaan. Nyt voin sanoa että valmista tuli, jotain pientä vielä hankin seinille mutta ne löytyy ajan kanssa ja kirppareilta.


Viime syksynä siirsimme tämän kaunokaisen uuteen paikkaan. Keväällä osa oksista oli kuollut mutta uutta kasvaa vauhdilla. Toivotaan että jaksaa kukkia ja aukaista kauniit vaaleanpunaiset kukat.

Sivustoille on löytänyt uusia lukijoita, kiitos siskoni joka vinkkasi blogistani. Tervetuloa kaikille.

3 kommenttia:

  1. Tuo ulkohuussinne on kyllä oikea namu! Kaunista katseltavaa oli niin paljon, ettei tuolta meinannut malttaa ulos tulla :) Mukavaa lomaviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Kivoja kesäkuvia! Viihtyisä huussi!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista