maanantai 8. helmikuuta 2016

Pestoa kalan kaveriksi

Viikonloppuna kokeiltiin taas uusia makuja, mies väkersi keittiössä ja meikäläinen sai nauttia lopputuloksesta. Kaikki ohjeet ovat Makulehdesta  1/2016

Avokadopesto


Ensimmäinen kerta kun pestoa itse tehtiin, mutta onnistui hyvin.

1 avokado
1 pieni valkosipulinkynsi
2 dl basilikan lehtiä
1 dl saksanpähkonöitä
2-3 rkl limettimehua
6 rkl oliiviöljyä
1/2 dl parmesaania raastettuna
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Kaikki vain purkkiin ja sauvasekoittimella sekaisin. Tarkista suola sitä voi myös lisätä


Pesto sekoitettiin: Fenkoli ja kaalisuikaleihin ja annettin maustua ainakin 10 min
Kaali ja fenkolit kannattaa suikaloida tosi ohuiksi tikuiksi.

Lautasen alareunassa komeilee lohta aivan uudella lailla. Eli Maapähkinä uunilohi:
800 g kirjolohifileetä
1 tl suolaa
1 dl maapähkinöitä
1 punainen chili
1 limetin raastettu kuori ja mehu
1 dl kookoslastuja
2  rkl öljyä
1 rkl kalakastiketta
Pinnalle hienonettua korianteria ( meillä jäi pois)

Poista fileestä ruodot ja laita pintaan suola
laita kala uunivuokaan
Pilko maapähkinät karkeaksi rouheeksi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna.
Pese limetti ja raasta kuori, purista mehu kulhoon.
Sekoita: pähkinät, chili, limetin kuoriraaste ja -mehu, kookoslastut, öljy ja kalakastike keskenään.
levitä seos kalan päälle ja kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 25 min
Kalan voi tarjoilla riisin, kasvisten tai perunamuusin kera.

Maku hyvä tätä teemme uudestaan!

4 kommenttia:

  1. Oi mitä ihania ruokia täältä blogista löytyikään :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiva kokeilla kaikenlaista uutta, joskus onnistuu joskus taas ei.
    Mukava kun löysit sivustoille.

    VastaaPoista