sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Piskojen välissä

Tämä päivä on mennyt ihan sadetta tuijotellessa. Yöllä herättiin sateenropinaan ja ukkosen jyrähtelyyn. Välillä on taukoja ja sitten taas taivas repeää. Hyttysten kannalta tämmöinen kostea lämmin sää on oiva lisääntymiselle. Kun poistuu pihapiiristä metsäiselle tielle on hyttysparvi valmiina ottamaan syleilyynsä. Ei siinä nauti ihminen eikä koiruus. Lenkillä ollaan käyty silti urhoollisesti ja huidottu suuntaan jos toiseen.


Mustikat näyttävät olevan valmiita poimittavaksi, ainakin aurinkoisilla paikoilla


Koiruus totuttelee taas meidän rytmiin, yö nukuttiin hyvin  ja lenkkeily on kivaa


Tämä maamerkki on merkattu muutaman päivän aikana ainakin kymmenen kertaa jos ei useamminkin, puolin ja toisin. Näyttää olevan reviiri kiista kumpaisellakin koiralla.


" Ystävä olis kiva jos se vain huomais mut" ajatteli Rolle kun toinen koiruus kurvasi suoraan pihaan eikä huomioinut ollenkaan. Liekö vanhuus tehnyt tepposen tai sitten vain ajatukset olivat muualla toisella osapuolella?


Laitoin vihanneskrassin kasvamaan, tässä tulos 4 päivää kylvöstä. Kohta voi jo leikkailla vaikka voileivän päälle tai salaatteihin

2 kommenttia:

  1. Sadetta on pidelty täällä meilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa sadella siellä sun tällä, katsoin viimevuoden merkintöjä niin samanlaista on ollut

      Poista