sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hyvä ruoka parempi mieli

Lauantaipäivä pyhitettiin hyvälle rualle. Kaupungissa oli Street-Food tapahtuma. Onneksi kelit suosivat, vaikka tummat pilvet keräntyivät iltapäiväksi taivaalle.
Ihania tuoksuja tulvi vastaan torille käveltäessä. Ruokakojuja oli useita ja jonot kaikkiin melko pitkät.
Käveltiin kojut läpi useampaan kertaan ja pähkäiltiin mitä maistettaisiin. Lopulta muutama ruoka veti pitemmän korren.



Raawkan kasvislautanen sisälsi mm. paprikaa, linssejä,avokaadoa kesäkurpitsaa, tofua ym. terveellistä. Annos oli yllättävän täyttävä ja hyvän makuinen.


1 h+k:n karitsan burgeri, hmmm se vei taas makunautinnon uusille urille. Tätä herkkua jouduimme hetken odottelemaan,sillä menekki oli ollut sen verran valtava että pojat joutuivat uusinta hommiin.


Raawkan raakasuklaaleivos, minttusuklaapallukalla oli taivaallisen hyvää. Siihen olikin helppo lopetella. Mielestäni ruuat olisivat voineet olla pienempiä kooltaan näin olisi tullut maisteltua useammalta kojulta. Noh, toivottavasti ensi vuonna sama jatkuu silloin voi perehtyä toisiin ruokiin.


Kamera oli mukana mutta kaiken tohinan keskellä kuvat jäivät minimiin, tässä kuitenkin muutama pois lähdettäessä napattu.

Viikonloppu vierähti melko vaihtelevassa kelissä, toivottavasti tuleva viikko on aurinkoinen. Joten mukavaa viikon alkua kaikille täällä piipahtaville.

4 kommenttia:

  1. Juu,ainakin tulee maisteltua vähän erilaisia makuja

    VastaaPoista
  2. Olipa herkullisen näköistä ruokaa, kivoja kuvia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos,toisen tekemä ruoka ja vähän erilainen maistuu aina. Mukavaa viikon alkua.

    VastaaPoista