torstai 8. syyskuuta 2016

Kyllä puolukkaa on

Eilinen päivä oli sen verran tuulinen että oli hyvä lähteä metsään puolukoita poimimaan. Hyttysiä ei niinkään ole enää riesana vaan hirvikärpäset. Äänettömät siivekkäät jotka etsivät saaliin ja laskeutuvat pahaa avistamatta kohteeseen ja tarraavat niin peijakkaan tiukasti kiinni että irrottamisessa saa nähdä todella vaivaa. Hengiltä näitä otuksia ei hevillä saa vaikka kuinka kärpäslätkällä huitasee.



Vajaa tunti metsässä ja ämpärit täynnä, käsinpoimittua puolukkaa



Kyllä on niin syksyistä että, vällillä tuuli tuivertaa lehtisateen


Tässä aloitellaan kukkapenkin ehostusta. Koiranputki on vallannut osan penkistä niin vahvasti että alkuperäiskasvit on kuihtuneet. 


 Illalla kuu möllötteli hienosti järvenpintaan. Tottahan siitä kuva piti ottaa, ei muuta kuin taskulampun kanssa rantaan

4 kommenttia:

  1. Ihanan leppoisaa oleilua. Teille sattui hyvät lomailmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on ollut aurinkoa ja tuulta mutta kaikenkaikkiaan ihanat ilmat kesään verrattuna

      Poista
  2. Onpa hyvännäköisiä ja punaisia puolukoita.
    Meidän isäntä kävi mettäänsä katsomassa hirvikärpästen keskellä.
    Hän taittoi leveän putkiteipin kauluksen ympäri, ja siihen tarttui heti muutamia otuksia kiinni,eikä ainakaan tukassa yhtäkään ollut. Toi oli jossakin niksinä.
    Hyvä, naisilla pitää olla tukka pois niskasta, muuten hiukset jää kiinni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukoita on aivan hirveästi. Itselle tulee sellainen puolukka hulluus kun seisoo mättäiden keskellä. Poimittava on vaikka itsellä ei pakkaseen mahdu. Hirvikärpäsiin en ole vielä törmännyt, radiosta tuli tänään että missä hirviä siellä hirvikärpäsiä?! En tiedä pitääkö paikkansa mutta voi olla. Pidän tiukasti hiukset piilossa kun menen metsään.

      Poista