lauantai 29. lokakuuta 2016

Viikonloppua

 viettämässä Tampereella. Jaloissa tuntuu että kävelty on. Majoituttiin hotelliin joka ei ihan keskustassa ollut, näin ollen kävely tuli siihen kylkiäisenä, hyvä niin. Jos taas tulet Tampereelle junalla on tämä hotelli ihan kivenheiton päässä juna asemalta.




Tälläisten harmaiden päivien piristys  nämä värit joilla leikiteltiin hotellin eri osissa. Kerrankin jotain vähän erilaista.



Ehdoton käyntikohde on Plevna. Meinattiin ottaa vähän huikopalaa....noh, tällä jaksoikin sitten ihan iltaan asti. En ole mitenkään mustanmakkaran ystävä mutta kyllä oli niin hyvää että!


Välillä istahdettiin jalkoja lepuuttamaan mukavassa pubissa Ovella oli kyltti jossa luki tähän tapaan. "Palvelu on jäykkää mutta asiallista" tai sinne päin...



Iltaruokailu oli vähällä jäädä kokonaan päivällä syödyn tuhdin annoksen jälkeen, mutta kyllä sitä kuitenkin illanmittaan vatsa hamuaa lisää. Söin ihanaa lohta ja jälkkäriksi tätä karamelli kinuski jälkiruokaa... nam!


  Aamupalan jälkeen lähdettiin keskustaan ja tarkemmin sanottuna kauppahalliin. Mies kun haluaa aina paikallista leipää ostaa ja ei tehty poikkeusta täälläkään.


Hämeenkatu oli melko tyhjä eiliseen verrattuna. Mahdottoman iso lintuparvi lenteli kaupungin yllä ja piti mahdotonta meteliä



Ihana vastaleivotun leivän tuoksu leijaili meitä vastaan. Leipiä ostettiin eri pisteistä ihan riittämiin, on mitä laittaa pakkaseen.


Oli ihana kierrellä kojuja katsellen, myytävät oli laitettu herkullisesti esille oli kyse sitten vihanneksista, leivistä tai kala-lihatiskistä



Kaupunkikuva miellyttää kovasti silmää


Ei Tampereen matkaa ilman että käydään IKEASSA ! Niinpä suunta sinne. Kun aikaisin menee niin saa kierrellä rauhassa. Lähtöä tehdessä tunku oli melkoinen, joten huh, oltiin oikeaan aikaan liikkeellä. Lihapullia ei kyllä jääty syömään, kun hotellin aamiainen oli sen verran tuhti että sillä jaksettiin melkein kotia asti. Ihan hyviä ostoksia tehtiin täältäkin ei mitään turhaa!?


6 kommenttia:

  1. Kiva reissu! Harmi kun ei asuta enää Tampereella, tuli ihan ikävä entiseen kotikaupunkiin :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä piristi, Tampere on kiva selkee kaupunki kesällä ja näin syksyllä nähtävää riittää. :)

    VastaaPoista
  3. Tulin kurkkaamaan ensimmäisen kerran blogiisi. Vaikuttaa mukavalta.
    Tampere on kaunis kaupunki ja siellä on mukava käydä. Plevna on ehdoton suosikkini ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Ruoka on todella hyvää.
    Hyvää viikonloppua!T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Kiva kun löysit sivustoille, ja kiitos kommenteista. Tampere on aina ollut sellainen suosikki kaupunki, varmaan siksi että se on mahdottoman selkeä kulkea. Ruokapaikat on tutkittu ja ja hyviksi todettu. Hyvää viikonloppua myös sinulle, tule piipahtamaan toistekki!

    VastaaPoista
  5. Ihana Tampere <3. Ja mitä herkkuruokia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampere on lempikaupunkeja, selkeä ja paljon mukavia kahviloita ja ruokapaikkoja. Ihana syödä jotain uutta ja missä silmälepää.

      Poista