lauantai 12. marraskuuta 2016

Aurinkoa pitkästä aikaa

Tänään oli mitä mainioin ulkoilusää. Hanki hohti ja aurinko paistoi. Koko alkuviikon piinannut viima oli tipotiessä. Suuntasimme avantoon, paljon oli lauteilla nauttijoita. Saunassa voi osallistua jutusteluun tai sitten istua omissa ajatuksissaan kuunnellen muita. Tosi harvoin  on sellainen tilanne että istuskelet saunassa yksin.



Jäänpinnalla leijaili sankka usvapilvi




Kun tarkemmin katsoo niin sehän on kuin sydän joka leijailee usvan seasta



Kokeiltiin ensimmäistä kertaa maa artisokkakeittoa, maustettiin valkosipulilla, savupaprikajauheella, valkosipulilla, sipulilla ja chilijauheella. Päälle valkosipuli krutongeja ja persiljaa. Ihana tuttavuus, tätä tehdään toistekkin. Leppoisaa lauantai iltaa teille sinne ruudun toiselle puolelle.

6 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat, jotenkin niin kylmää huokuvat. Eilen meillä oli mitä kaunein pakkaspäivä aurikoineen. Tänään pilvistä, onneksi vielä lumista. Kuuma keitto kruunaa kivan päivän. Illanjatkot sinne!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos , hetki oli taianomainen onneksi oli kamera mukana

      Poista
  3. Parhaat näkymät oli silloin kun mentiin uimaan, olisipa ollut kamera. Keitto yllätti täysin tosi hyvää. Mukavaa iltaa myös sinne

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat ja tuo sydänkuva <3 Instassa jo ihailin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, uimaan mentäessä taivaanranta oli vielä värikkäämpi olisi pitänyt kaivaa vaan kamera esille kun lähdettiin satumainen heti oli jo takanapäin. Onneksi muutama onnistunut otos.

    VastaaPoista