sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kevät tulee ihanaa!!

Kevät aurinko pilkistelee verhonraosta siihen malliin että kesä mietteet puskevät väkisinkin mieleen.
Siskon innostuksesta sokerittomaan kuukauteen tein minäkin osuuteni. En tehnyt siitä mitään numeroa, tein vain valintoja päivän mittaan ja vältin sokeria. Kahvin join ilman sokeria, nyt kun on tottunut se maistuu peräti paremmalta kuin sokerin kera. Olen ylpeä itsestäni että pystyin siihen!

Tällä hetkellä meillä on oiva tilaisuus muuttaa ruokatottumuksia kevyempään suuntaan hiukan kasvispitoisempaan. Hyviä ohjeita saamme ihan lähipiiristä. Parin viikon aikana olemme maistelleet monta hyvää kasvisruokaa, ja voin sanoa että nälkä kyllä lähtee ja olo on kevyempi.



Tämä päivä on ollut aurinkoinen ja vaikka mittari näyttää vaivaiset +3 tuntuu auringossa paljon lämpöisemmältä.Kävimme rannassa kävelemässä.


Taivas oli kauniin sininen, pilvenhattaraakaan ei näkynyt




Tässä yksi lukuisista kokeiluista. Ohje löydettiin Jutan energisoivasta diettikirjasta.

PUNAJUURIKEITTO: 1 sipuli
                                       300 g punajuuria
                                       3 maa- artisokkaa
                                        voita
                                        3 dl vettä
                                        1 kanaliemi kuutio
                                         suolaa    
                                        mustapippuria myllystä
                                        siivu vuohenjuustoa
                                         tuoretta timjamia

TEE NÄIN:  Kuori ja hienonna sipuli. Kuori punajuuret  ja maa-artisokat ja lohko ne pieniksi paloiksi. Kuulota sipulia ja juureksia voissa ja lisää sitten vesi ja liemikuutio ja mausteet.
Keitä 15-20 min tai kunnes punajuuret ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä.

Ota kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää keittoon vielä siivu vuohenjuustoa ja tuoretta timjamia ( Meillä timjami unohtui pöydälle!)


Mies tekaisi sunnuntai aamun ratoksi leipää, ai, että oli hyvää! Oikein ihanaa aurinkoista päivää kaikille!

8 kommenttia:

  1. Meillä aurinko näyttäytyi vasta iltasella. Kyllä sitä mielellään olisi tuota valopalloa katsellut heti aamusta. Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
  2. Eilen oli kyllä niin keväistä että, ulkoa ei meinannut malttaa tulla sisälle ollenkaan.
    Mukavaa viikonalkua myös sinne

    VastaaPoista
  3. Upeita aurinkokuvia ja maisemia!

    Kiitos reseptistä ja hyvää viikkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä taas herkulliselta!
    Ja tuo kevätaurinko kyllä lämmittää ihan toden totta, vaikka lämpömittari sanoisi mitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä opitaan pikkuhiljaa kasvisruan salat. Täytyy kyllä todeta että oon jäänyt vähän koukkuun, mutta myös herkuttelu on sallittu! Terkut teille

      Poista
  5. Ihanan keväisiä kuvia.
    Kyllä aurinko jo lämmittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sunnuntai oli kyllä harvinaisen ihana päivä pitkästä aikaa. Lisää tuollaisia päiviä.

      Poista