torstai 3. elokuuta 2017

Aurinko olis ihan kiva





Harvoin tänä kesänä on tuullut niin kuin muutama päivä sitten, puhuri kesti melkein koko päivän. Onneksi tuuli oli lämmin.


Kävimme katsomassa josko mustikkaan pääsisi? Kovin oli raakoja tosin kypsiäkin töytyi varsinkin aurinkoisilta paikoilta. Joka päiväinen sade hankaloittaa keräämistä, metsä on liian märkä.


Minulla on muutama mattoprojekti. Osa matoista lyhennän  ja näin saavat uuden elämän. Kovin ovat elämää nähneet ja rispaantuneet mutta ei se mitään aidot räsymatot on ne oikeat mökin lattioilla.


Keväällä ostin hellehatun noh, eipä sitä montakaan kertaa ole päähän tarvinnut laittaa.


Makeita mansikoita laatikollinen osasta tein mansikka rahkaa


Koirakaveri kävi moikkaamassa, kovasti oli pihassa tuoksuja joita piti tutkia.Oli kiva kuulla tuoreen hääparin kuulumiset häämatkalta.  


Tänä aamuna ilma on sateisen harmaa. Kakluuniin tuli ihanaa lämpöä tuomaan. Mitään erikoista ei ole tälle päivälle tiedossa. Ehkä käymme katsomassa kuinka puolukka kasvaa ja taidanpa leipoa mustikkapiirakan ja pyytää nuorison päiväkahville.

Leppoisaa päivää sinne ruudun toiselle puolelle. Jos teillä paistelee aurinko olkaa onnellisia ja nauttikaa. Me nautimme täällä vähän tuhruisemmassa säässä.

8 kommenttia:

  1. Täällä tulli osui viime yöksi....ukkosti muutaman kerran ja 8 mm satoi vettä...nyt taas kaunis kesäpäivä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on ollut säiden puolesta tosi vaihteleva. Kun lähdet esim. järvelle et tiedä saatko vesiryöpyn niskaan vaan helottaako aurinko. Leppoista viikonloppua sinulle

      Poista
  2. Täällä ollaan saatu nauttia kaunista ja lämpimästä kesäpäivästä. Taitaa niitä sateita olla kuitenkin jo huomenna meillekin luvassa. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateen ja paisteen merkeissä täällä mennään, onneksi on lämmin

      Poista
  3. Täällä on ollut ukkosta ja vähäsen satanut sekä aurinko paistanut.
    Mansikoita minäkin olen pakastanut.
    Samaa hommaa minäkin olen tehnyt kuluneille matoille, lyhentänyt, tehnyt uudet solmut ja uusi käyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana saada räsymattoja, itsellä on salainen toive saada joskus itse tehdä sellainen. Tiedä häntä jääkö eläkepäivien jutuksi? Mukavaa viikonloppua sinulle

      Poista
  4. Kivoja puuhia sinulla siellä! Meillä on tänään ollut aurinkoista, mutta huomiseksi onkin sadetta tiedossa!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tekemiset tehdään verkkaiseen tahtiin ja välillä nautitaan hyvästä ruasta. Olo täällä on niin rauhoittavaa ja ihanaa. Mukavaa viikonloppua

      Poista