sunnuntai 13. elokuuta 2017

Ihan mukava viikonloppu

Sateista huomenta. Osaa suomesta on ravistellut Klaara- myrsky. Täällä keskisuomessa saimme onneksi olla rauhassa. Pieni saderyöppy eilen päivällä mutta muuten ilma on ollut lämmin ja hyvä.
Mustikoita ollaan yritetty metsästää, hyvin heikosti. Täytyy nyt vain tyytyä siihen mitä ollaan saatu ja ensi vuonna paremmalla onnella.

Syksy alkaa näkyä illoissa, jo kymmenen aikaan hämärä alkaa hiipiä nurkissa. Toisaalta se on ihanaa kun saa kynttilöitä poltella toisaalta haikeaa kun  kesä on nyt melkein tässä....mikä kesä?


Kukkaloistoa pihamaalla täytyy ihailla. Kaikki kukkii niin ihanasti




Koiruus tuli päiväksi, osa aikuisista lähti mustikka metsään ja minä jäin koiravahdiksi. Kovasti olis menty mukaan, mutta käärmeiden takia ei viitsitty lähteä. Koville otti ja odottavan aika voi joskus olla pitkä. Voi sitä riemua kun marjastajat tulivat takaisin. Muutama puukalikka haettiin taas saunalta pihapolulle


Uusi viikko edessä, viikon alkua sinne ruudun toiselle puolelle

2 kommenttia:

  1. Kyllä juu on aavistus syksyä jo ilmassa. Mukavaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  2. Kivat kuvat :)
    Meillä sateet ovat muuttaneet luonnon jo aika syksyiseen asuun :(

    Oikein hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista