keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

blogihaaste

Sain kysymyksiä pohdittavaksi tuitiinan blogista ja tässä tulee niihin vastaukset.


1. Miksi sinä kirjoitat blogia ja onko sinulla jokin tavoite blogillesi?
Siskon innostuksesta se lähti, kokeilin ja jäin koukkuun. On mukava jakaa asioita muiden kanssa, myös tuntemattomien. Joskus perhettä ärsyttää kameran kanssa sählääminen!

2. Onko olemassa jokin tv-sarja, jonka jokainen jakso on pakko nähdä?
Ennen katsoin Emmerdeiliä, nyt se on jäänyt. Lähinnä sydäntä on puutarha ohjelmat.

3. Onko sinulla aamuisin ja / tai iltaisin tietyt rutiinit, joita noudatat?
Näpsäsen heti herätessä telkkarin auki, siinä se porisee itsekseen. Aamuisin tulee katsottua lähinnä sää ja uutiset.

4. Vahvin luonteen piirteesi?
Periksi antamattomuus, jos jotain päätän sen myös pyrin tekemään.

5. Onko joku luonteenpiirre, jota et voi sietää joko itsessäsi tai vain yleensä?
Vanhojen asioiden kelaaminen, siitä pitäisi päästä eroon.

6. Koska olet käynyt viimeksi elokuvissa ja mitä kävit katsomassa?
Nykyisin tulee harvoin käytyä elokuvissa, kun nauhotuksetkin jäävät katsomatta, en tiedä mihinkä se aika katoaa.

7. Kuinka tärkeä on sinulle oma hyvinvointisi ja kuinka sitä ylläpidät?
Käyn avannossa, ja se piristää. Perjantaisin raskaan työviikon jälkeen kun pulahtaa avantoon niin tressi ja murheet jää sinne.

8. Haaveiletko joskus asuvasi ulkomailla ja jos niin missä asuisit?
Joskus kun tuuli tuivertaa ja pyöräilen lumihangessa. Ihana olisi asua Kreikassa, voi se ruoka !!

9. Harrastatko käsitöiden tekemistä?
Nuorenpana tuli sitäkin harrastettua, nyttenmin eipä juurikaan. Joskus jotain pientä värkkäilen.

10. Toteutumaton unelmasi ja vieläkö toivot sen toteutuvan?
Pitää vuosi lomaa töistä, luulenpa että se ei toteudu mutta ainahan sitä voi haaveilla

11. Olut, siideri vai viini?
Olut nuorenpana,nyt maistuu valkoviini!

2 kommenttia:

  1. Ihanat vastaukset! Ja hui kauhistus, avantoon ei minua saa kyllä millään, hatunnosto sinulle siitä!
    Kreikkaan voisin minäkin lähteä ja vuosi lomaa kuulostaa kyllä aika ihanalta, onneks sitä todellakin voi aina edes haaveilla =D

    VastaaPoista
  2. kiitos, sain vastattua kun tytär tuli käymään. Olen niin noviisi koneen kanssa että tarvitsen opastusta. Mutta aina oppii jotain uutta. Suosittelen avantoon pulahtamista, mutta se kannattaa aloittaa melkeinpä syksyllä ja siitä jatkaa talvea kohden.
    Harmikseni minulla ei ole noita blogi ystäviä hirveän montaa vielä, siskolleni oletkin laittanut haasteen jotein en laita hänelle enään.... Aurinkoista Keskiviikko iltaa sinnepäin

    VastaaPoista