Tämä kuvasarja on ihan pakko jakaa teidän kanssa. Naapurin koiruus kävi eräänä syksyisenä Sunnuntaina päivänä meidän mökin pihamaalla. Touhotus oli kova niinkuin aina, sitten iski haju! Nenä maata viistäen tutkittiin. Luulenpa että kuonon ja ruohikon väliin ei jäänyt edes millin rakoa.
Mikä lien eläin kulkenut pihamaalla?
tiistai 29. syyskuuta 2015
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Liuskekiviä
Parisen viikkoa sitten
saimme valmiiksi projektin jonka aloitimme jo keväällä. Osaksi siksi että paikka on sen verran hankala ja kesällä jokapäiväisessä käytössä että muutos työ piti jättää syksyksi.
Kävimme kiviveistämöllä hakemassa kasan liuskekiviä.

Vanhat laatat kaivettiin alta pois ja maa tasoitettiin.
Sitten alkoi kivien pyörittely
Aikamme niitä vaihdellen yhteis ymmärrys löytyi.
Tällainen on lopputulos ja olemme tyytyväisiä. Nyt vain odotellaan että nurmikko itää ja ensi kesänä meillä on kaunis terassin edusta! Viereltä mistä poistimme keväällä laatat, nurmikko kasvaa hyvin.
Mukavaa alkavaa viikkoa, toivottavasti aurinko paistelee
perjantai 25. syyskuuta 2015
Melkein valmis...
Nyt rupeaa näyttämään jo paljon paremmalta, enää ei tarvitse kahlata tavaroiden seassa.
Siivottu ollaan koko ilta ja huomenissa jatkuu. Tuntuu aivan siltä kuin muuttaisi uuteen kotiin ja järjestelisi tavaroita laatikoista paikoilleen. Kaikki ne tavarat jotka seisoivat sulassa sovussa keittiössä, ei näytä uudessa hyvältä. Eli tavaroiden uudelleen sijoittelu pitänee tehdä. Vielä puuttu muutamia listoja ja keittiön valaistus. Sitten ollaankin loppusuoralla.
Nyt kun osa huushollista on remontoitu, huomaa toisessa osassa puutteita ja päivityksen tuntua. Noh, ollaan tyytyväisiä tähän ja haaveillaan seuraavasta projektista!
Kummasti vaaleat sävyt tuovat raikkautta. Löysimme mielestämme kivan laatan keittiöön, samaa oli myös vaaleana. Tiskialtaan halusin vähän erilaisen, suurin osa tiskeistä pestään kuitenkin koneessa. Hana vaihdettiin moderniin versioon. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, ja meidän luotto remonttoija teki aivan upeaa jälkeä! Mukavaa Perjantai iltaa sinne ruudun toiselle puolelle. Me mieheni kanssa avaamme viinipullon ja nautimme illasta...

torstai 24. syyskuuta 2015
Remontti arkea!
Tämä viikko on hurahtanut aivan silmissä. Elämme arkea pienen kaaoksen keskellä. Meillä on remontti meneillään, uusimme lattiat ja keittiön pinnat.
Vaikka kyseessä ei ole koko huushollin kattava työ, ottaa oman aikansa ennenkuin kaikki tavara on taas omalla paikallaan. Toisaalta, tässähän tulee sivutuotteena suursiivous!
Parina päivänä olemme myös käyneet ulkona syömässä, tänään viimeksi tutustuimme hyvään hampurilaispaikkaan. Sinne tulemme menemään vielä uudestaan. Illat ollaan istuttu tyttären huoneessa tv:tä katsellen. Tosin huone on ahdettu täyteen tavaraa... Mutta viikonlopuksi kaikki pitäisi olla valmista, sitten päästään siivoilemaan!

Tässä keittiön alkutilanne...ja näkymää tavara kaaoksesta! Jatkoa seuraa...
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Perhosen lento
Tämän kuvan on ottanut mieheni eräänä kauniina Sunnuntai iltapäivänä. Hän istuskeli kivirappusilla, hengähtäen puusavotan jälkeen. Itse olin sisällä. Kohta kuului huuto että " Tuo kamera ja äkkiä" Minä touhotin tietenkin katsomaan että mitä varten? Iso perhonen oli istahtanut syysistutusten lomaan, ja säikähti tuloani, lensi pois. Sitä sitten harmiteltiin, mutta onneksi perhonen palasi vieläpä samaan paikkaan. Kamera sattui tietenkin olemaan latauksessa, kävin sen hakemassa ja näin ollen saimme otettua kuvan, tai siis mieheni sai!
Näillä sanoilla haluan toivottaa teille siellä ruudun toisella puolella aurinkoista alkavaa viikkoa !
KUN KAIKKI PÄIVÄT ALKAVAT TUNTUA SAMANLAISILTA,
IHMISET EIVÄT ENÄÄ HUOMAA MITÄ HYVÄÄ HEIDÄN
ELÄMÄSSÄÄN TAPAHTUU.
- Pauolo Coelho -
Näillä sanoilla haluan toivottaa teille siellä ruudun toisella puolella aurinkoista alkavaa viikkoa !
lauantai 19. syyskuuta 2015
Kaavyan makuja
Ihminen on siitä kumma olio että sitä pitäytyy mielellään tutussa ja turvallisessa. Kaihtaa kaikkia uutta, tai on ainakin epäluuloinen monessa suhteessa. Uudet asiat vaativat oman kypsyttelyajan tai pienen tuuppauksen eteenpäin.
Näin kävi meillä,miettiessä hyvää ruokapaikkaa johon saimme pojaltamme hyvän vinkin.
Joten ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja suunta kohti Intialaista ravintolaa!
Täytyy myöntää että en edes tiennyt tällaista paikkaa olevan. Ravintola sulautuu kauppakeskukseen niin ettei sitä välttämättä edes näe.
Sisälle päästyä kokemus on pelkästään myönteinen.Ystävällinen vastaanotto, rauhallinen miljöö. Vastassa herkullisen ruan tuoksu, joka kertoo ettei ihan tavallista Suomalaista ruokaa ole tarjolla.

Carlic Naan leipä maistui aivan mainiolta, sitä dipattiin Raita kastikkeeseen
Otin Mango Chicken ja ruuassa maistui todella vahvasti tuore mango. Vaikka vatsa oli tämän jälkeen pinkeenä ja osa ruuasta jäi syömättä täytyi meidän maistaa jälkiruokaa. Tilasimme pirtelöä nimeltä Lassi. Hmmm, hyvää oli. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan myös tämän kaltaisia makunautintoja. Tästä jäi hyvä mieli!
perjantai 18. syyskuuta 2015
Mihin vie toukan tie?
Tähän sateiseen päivään sopii tämä tapaus jonka koimme eräänä iltana ...
Istuskeltiin miehen kanssa rannassa laavulla, ihasteltiin kaunista iltaa. Aurinko lämmitti vielä hetken
aikaa ennenkuin lipui puiden taakse. Järveltä nousi tuttu usva. Hiljaa väreillen se peitti veden pinnan. Meillä oli myös seuraa... pieni perhosen toukka ahersi laavun lautojen pinnalla ja teki matkaansa.
Tätä toukkaa seuratessa meillä vierähti muutama tovi.
Aurinkoon oli hyvä jäädä lämmittelemään.
Tätä kirjoittaessa, sivusilmään piirtyy tumma kulkija! Ette ikinä arvaa.... keittiön lattiaa tallustelee aika pullea hiiri! Alku hämmästyksen jälkeen tömistän jalkoja, ja hiirulainen livahtaa ulos ovesta, toivottavasti pihalle asti mistä oli tullutkin. Sitten vasta välähtää, miksi en ottanut kameralla kuvaa?
Että tällaista täällä meillä...
torstai 17. syyskuuta 2015
Kuinka hyvin tunnet puolisosi?
Sateisen aamun piristys teille täältä meiltä, suosittelen tekemään testin niin näette kuinka hyvin tunnette puolisonne kanssa toisenne.
Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
tosi tv:tä,sisustus ohjelmia
Näin on, mutta täytyy myös todeta että tv:stä tulee paljon sellaista mitä en seuraa
Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
balsamico kastikkeen
Niin, tuosta voidaan aina keskustella, se voi olla myös tavallinen salaatin kastike
Mikä on hänen inhokkiruoka?
marinoidut valkosipulit
Näin on! Ja isoilla kirjaimilla. On katkeraa nukkua sellaisen ihmisen vierellä joka huokuu valkosipulista
Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
nykyisin suomalaista karitsaa ja hyvää punaviiniä
Olen iloisesti tykästynyt karitsaan ja punaviinikin tietyissä hetkissä menee, muuten pidän valkoviinistä ehdottomasti
Mikä on hänen kengänkoko?
38
Aivan oikein
Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
sisutukseen liittyvää vanhaa tavaraa tai mökille sopivaa
Olen kuulemma keräilijä jolle kelpaa melkeinpä mikä vain. Huulena on " Kysykää jos vaikka rouvalle kelpaisi"
Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
jäätelöä
Työterveydessä tarkastuksessa kävin ja nyt täytyy kyllä tuota herkkun syöntiä vähän vähentää, mutta kuka sitä nyt talvella niin söisikään!
Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
milellään kotimaista poppia tai 80-luvun musiikka mutta jouttuu kunntelemaan radio cityä
Tuo oli hyvin sanottu että Joutuu, sillä sitä se todella on. Työni puolesta en kuuntele radiota, mies voi kuunnella päivät pitkät. Kun radiosta tulee ensinmäiset sävelet, mies kääntää jo kanavaa. Meikäläinen ei ole edes tajunnut mikä kappale on meneillään.... Pysy siinä sitten ajan hermolla.
Minkälaisista elokuvista hän pitää?
romanttisista komedioista
Romantiikasta ja komedioista. itkut silloin tällöin puhdistaa oloa.
Minkä väriset silmät hänellä on?
harmaan siniset
Tässä kohtaa puoliso katsoi lempeästi silmiin, etsien sen erisävyjä
Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
piereskelystä
Itseppä sen sanoit tyhjentävästi!
Missä hän on syntynyt?
Vaasassa
Vaasassa
Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
mansikkakermakakku
Yksi lemppari kakuista, mutta myös suklaa kävisi
Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
lukemisen ja blokkaamisen ja blogien seuraamisen parissa
Mitäpä sitä muuta
Mitä hän osaa erityisen hyvin?
sisustaa
Tästä voidaan olla monta mieltä, mutta kiva että puolisolta saa rohkaisevaa kommentia. Kiitos
Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
janssonin kiusaus
En voi ymmärtää ettei tästä kermaisesta peruna, kala ruasta pidetä. Sitä syödään aivan liian harvoin meidän perheessä.
Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
kamera,kännykkä,laukku
Pitäähän sitä olla ajan tasalla ja alituiseen saatavilla
Mikä saa hänet ärsyyntymään?
turhan jauhaminen ja jos jotain ei heti löydy
Tavarat tuppaavat häviämään ja se ärsyttää
Entäs piristymään?
viikonloput mökillä
Näin on, eipä voisi olla ihanampaa
Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
vesa-matti loiria
Siinä artisti joka laulaa tunteella, Joulu levy on perinne meidän perheessä
Millainen hän on vaimona?
iän myötä tasaantunut toisissa asioissa periaatten ihminen
Ehkä tuo nuoruuden tuittupäisyys on saanut väistyä. Kiitos kun olet jaksanut kaikki nämä 31 vuotta meikäläisen rinnalla. Ja periaatteista ei tingitä, vissiin kumpainenkaan, vai mitä?
Millainen on hänen kotilook?
college housut ja rento paita
Näin on...

keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Keinuen
Meille on kotiutunut aivan ihana vanha keinustuoli. Sille kyseltiin uutta sijoitusta ja ihan tunnesyistä halusin sen omakseni. Vuosia on kertynyt ja maalipinta on vaihtunut kertaalleen. Jalakset on korjattu, Se ei estä tätä kaunokaista seisomasta ryhdikkäänä ja keinuttaen vakaasti siinä istujaa.
Ensi kesäksi onkin monta projektia mitä täytyy hoitaa!
tiistai 15. syyskuuta 2015
Pientä luksusta
... tähän Tiistai iltaan. Kaiken sen kesäisen grillaamisen jälkeen mieleni teki kunnon makkarasoppaa! Tuumasta toimeen ja kiehautin ison kattilallisen keittoa. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, joten päätin että syömme ruuan rannassa laavulla.
Näin tuiki tavallinen arkiruoka maistui todella hyvältä ulkosalla. Olisiko tässä taas sellainen arjen pieni helmi ? Kokeile jotain uutta arjen pyörteeseen, voit iloisesti yllättyä.

maanantai 14. syyskuuta 2015
Pihamaalla puuhastelua
Tein Sunnuntaina puutarhahommia, nypin ehkä syksyn viimeisiä rikkaruohoja kukkapenkistä. Leikkaamattomalle nurmikolle oli pulpahtanut sieniä, sinne tänne.
Aamuisin kestää kauan ennenkuin aurinko nousee puidenlatvojen yläpuolelle ja lämmittää pihaa.
Yö kaste on valtava. Osa kesäkukista on kuin sateen jäljiltä pisaroita täynnä.
Tämä keäkukka on kukkimiset kukkinut, mutta on vielä ihanan vihreä. Tiputtelin pihlajamarja terttuja sinne tänne. Näin sen elämä jatkuu vielä hetken syksyisissä merkeissä.

Olisipa nämä sieniet syötäviä, tämän verran pihamaalta keräilin
Ei auta muu kuin ottaa harava esiin ja aloittaa joka syksyinen haravointi
Ostin rentoakankaalin seuraksi kanervan
Mukavaa alkanutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle, nauttikaamme aurinkoisista syyspäivistä!
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Saimme nauttia...
Lauantai iltaa auringonpaisteessa. Järvi oli peilityyni ja lämpöasteet kohdillaan.
Katoimme saunan terassille pitkän pöydän ja söimme naapureiden kanssa Raglettea.
Pöytä notkui herkkuja. Poroa, lammasta, lohta, broileria ja siihen vielä vihannekset lisukkeeksi.
Myös erilaiset makkarat ja juustot toivat oivan lisän makumaailmaan.
Tämä taisi olla syksyn viimeisä kertoja kun kokoonnuimme raglettepannun ääreen.

Aamupäivällä koristelin terassia syksyiseen henkeen.
Vanha mustikkavarvuista tehty kranssi sai vihreän peitteen
Kertakäyttö laseista saa juhlavammat kun käyttää hiukan mielikuvitusta. Kasvimaalla kukki vielä oregano, joten leikkasin muutamia oksia lasinjalkaa koristamaan.
Tästä pöydästä ei syötävä lopu, jokaiselle jotain ja paljon uusia makuja
Pikkuhiljaa ilta pimeni ja hämärä laskeutui pihapiiriin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)