maanantai 26. joulukuuta 2016

Jouluaikaa

Aattoaamuna herättiin räystäiden ropinaan. Vettä satoi ja tuuli vihmoi, eli ei mikään idyllinen joulukeli.
Joulumieltä oli meillä kuitenkin runsaasti, säästä riippumatta. Molemmat lapset viettivät joulun meidän luona ja muutama ystävä liittyi vielä joukkoon. Eli mukava porukka ja monenmoista ohjelmaa. Nuoriso halusi vähän erilaisen joulunalun tänä vuonna. Joten päätimme aloittaa aattopäivän avantouinnilla. Hattua nostan näille rohkeille nuorille jotka säätä uhmaten kävivät moneen otteeseen meressä kastautumassa, taisi muutama ottaa siinä uintiliikkeitäkin.!
Pelailtiin lautapelejä, syötiin hyvin ja lahjat jaettiin, mitäpä sitä muuta kaipaa...


Kahvipöydässä oli monenmoista makeaa. Miniä oli pyöritellyt ihania joulumakeisia


 Joulupöydässä oli jokaiselle jotain niin kinkkua kuin kalkkunaa ja kalaa monessa eri muodossa


Välillä availtiin joulupakettia. Voin sanoa että patakintaat kädessä tämä paketti voi olla aika vaikea avattava, kun vastassa on aika ja tottulakki ja partakin pitäisi saada ensin puettua. Hauska leikki



Aldo etsi omaa pakettiansa ja löytyihän se lopulta


Tässä peli joka laittaa piirustustaidon ja arvauksen koville, ja mikä on lopputulos? Esim. Piirrä kivijalkakauppa ja toisen täytyy piirroksesta arvata ja kirjoittaa mikä se on ja siitä peli jatkuu taas piirroksella.... voin sanoa että aina ei alkuperäinen ja lopputulos kohtaa. Monen naurut naurettiin illan aikana.



Onneksi meillä oli lenkittäjä joka vaati ulkoilua säästä riippumatta. 


Sunnuntaipäivä meni monelta vaaka asennossa ja elokuvia katsellessa, ihanaa rauhallista eloa ja mukavaa  yhdessäoloa. Tänään vielä syödään kerran jouluruokaa kun mennään mummon joulupöytään, sitten saadaankin sanoa joulurualle kiitos ensivuoteen ja aloitella kevyemmällä asenteella!

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulu melkein ovella

 Tällä hetkellä meillä tuoksuu jouluiset piparit. Tytär tuli niitä paistelemaan, samalla kokeiltiin glögikakun tekoa. Tässä pääsee joulufiiliksiin, ilman sen kummempia kiireitä.









Nostettiin kuusikin jo sisälle ja koristeltiin se pienin punaisin palloin. Leppoisaa iltaa kaikille !

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

 Tuntuu siltä että päivät rientää hurjaa vauhtia loppuvuotta kohden. Kuukausi sitten joulu tuntui kaukaiselta ajatukselta. Turhaa stressiä ei oteta. Laatikot on tehty, joulusiivous on perus viikkosiivous loppuviikosta. Kuka sitä pimeessä mitään näkee jos jokunen pölypallero nurkassa kyyristelee.
Ruokia ollaan mietitty yhdessä lasten kanssa ja jokainen kantaa kortensa kekoon ja tuo omia  mieliruokiaan joulupöytään. Voi olla että muutama paketti vaihtaa omistajaa?
Parasta on yhteinen  aika, kiireettömyys ja hyvä ruoka.  Tehtiin päätös että pelaillaan perinteisiä lautapelejä porukalla.
Äsken käytiin ostamassa joulukuusi, sellainen pieni tuoksui ihanasti joululta. Muutama asia vielä ennen viikonloppua ja sitten se on siinä. Pieni kiire ja tressi kuuluu joulun odotukseen, kunhan siitä ei kasva mitään mahdotonta palloa. Nyt on aika joululaulujen. Aamulla piirakoita paistaessa, laitoin Vesa-Matti Loirin joululevyn soimaan kyllä sillä tunnelmaan pääsee.



Jouluenkeli laitettiin taas  ikkunaa koristamaan




Äidin kanssa tämän taidon opettelin ja nyt omin neuvoin niitä väkersin, onnistuin!

Näin kaunis oli iltataivas perjantaina kun kävimme avannossa. Mukavaa viikonalkua teille sinne ruuden toiselle puolelle...

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Auringosta nauttien

Tämä viikonloppu on luonut mahtavat edellytykset ulkoiluun. Aurinko on pilkistellyt pilvienlomasta ja pakkasta on ollut juuri sopivasti.




Nämä kuvat ovat lauantailta. Avantouimareita odotti lämmin glögi ja piparit



Tänään teimme kävelylenkin rantaan. Hyvin oli tiet hiekoitettu


Bragen ulkomuseo kylpi ilta auringossa kuin tottukylä konsanaan.
Mukavaa alkavaa viikkoa teille sinne ruudun toiselle puolelle...

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Jouluisia tuoksuja

Kukapa olisi arvannut että tänä päivänä sataa vettä? Aamulla heräiltiin kauniiseen pakkaspäivään, taivas hehkui punaisenaan. Puolelta päivin alkoi tuuli ja vesisade.
Noh, jotain sain sentään aikaiseksi kun tein jouluksi porkkanalaatikot. Tuntuu että päivät lipuvat sellaista vauhtia että jotain saattaa jäädä tekemättä . Tässä ei oteta turhaa tressiä, joulu tulee kuitenkin.


Porkkanalaatikko

n. 3kg porkkanoita
Jotka kuorit ,pilkot kattilaan, keität kypsiksi. ja soseutat koneella mössöksi. ( kaada keitinvesi astiaan, sitä tarvitaan kun keität puuroriisin. 

n. 5dl porkkanan keitinvettä ja 1/2 tai 2 dl puuroriisiä. Keitä melko pehmeäksi. mausta suolalla.

Annoin porkkanaseoksen jäähtyä hiukan ennenkuin lisäsin 
1 purkki kunnon kahvikermaa, ehkä lisäksi vähän maitoa. Nesteen näkee pitääkö lisätä maitoa vai ei.
2-3 kananmunaa. 

Sekoita kaikki ja annostele foliovuokiin. 
Paista 175 n 1/2 - 2 tuntia
pinnalle ripottelin vähän korppujauhoa.

Mukavaa viikonalkua teille sinne ruudun toiselle puolelle