lauantai 29. lokakuuta 2016

Viikonloppua

 viettämässä Tampereella. Jaloissa tuntuu että kävelty on. Majoituttiin hotelliin joka ei ihan keskustassa ollut, näin ollen kävely tuli siihen kylkiäisenä, hyvä niin. Jos taas tulet Tampereelle junalla on tämä hotelli ihan kivenheiton päässä juna asemalta.




Tälläisten harmaiden päivien piristys  nämä värit joilla leikiteltiin hotellin eri osissa. Kerrankin jotain vähän erilaista.



Ehdoton käyntikohde on Plevna. Meinattiin ottaa vähän huikopalaa....noh, tällä jaksoikin sitten ihan iltaan asti. En ole mitenkään mustanmakkaran ystävä mutta kyllä oli niin hyvää että!


Välillä istahdettiin jalkoja lepuuttamaan mukavassa pubissa Ovella oli kyltti jossa luki tähän tapaan. "Palvelu on jäykkää mutta asiallista" tai sinne päin...



Iltaruokailu oli vähällä jäädä kokonaan päivällä syödyn tuhdin annoksen jälkeen, mutta kyllä sitä kuitenkin illanmittaan vatsa hamuaa lisää. Söin ihanaa lohta ja jälkkäriksi tätä karamelli kinuski jälkiruokaa... nam!


  Aamupalan jälkeen lähdettiin keskustaan ja tarkemmin sanottuna kauppahalliin. Mies kun haluaa aina paikallista leipää ostaa ja ei tehty poikkeusta täälläkään.


Hämeenkatu oli melko tyhjä eiliseen verrattuna. Mahdottoman iso lintuparvi lenteli kaupungin yllä ja piti mahdotonta meteliä



Ihana vastaleivotun leivän tuoksu leijaili meitä vastaan. Leipiä ostettiin eri pisteistä ihan riittämiin, on mitä laittaa pakkaseen.


Oli ihana kierrellä kojuja katsellen, myytävät oli laitettu herkullisesti esille oli kyse sitten vihanneksista, leivistä tai kala-lihatiskistä



Kaupunkikuva miellyttää kovasti silmää


Ei Tampereen matkaa ilman että käydään IKEASSA ! Niinpä suunta sinne. Kun aikaisin menee niin saa kierrellä rauhassa. Lähtöä tehdessä tunku oli melkoinen, joten huh, oltiin oikeaan aikaan liikkeellä. Lihapullia ei kyllä jääty syömään, kun hotellin aamiainen oli sen verran tuhti että sillä jaksettiin melkein kotia asti. Ihan hyviä ostoksia tehtiin täältäkin ei mitään turhaa!?


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Luonnonilmiöitä

Sunnuntai aamut ovat kiireettömiä ihania aamuja.... plussana jos saisi nukuttua hiukan pidempään.
Kumma kyllä sitä herää kuuden aikoihin ja on pirteä kuin peipponen keväällä!
Niinpä aamupalan jälkeen, pienessä hämärässä päätimme lähteä mieheni kanssa rantaan ihmettelemään kuinka vesi pakoilee rannoilta.









lauantai 22. lokakuuta 2016

Kympin annos!

Päätettiin kokeilla vähän erilaista ruokaa näin lauantai iltana. Tähän ohje löytyi ruokaohjelmasta töllöttimen kautta. Italialaiset tekevät mutkatonta ja maistuvaa ruokaa, tämä on juuri sitä.

Munakoisovuoka : Osta kaksi kiinteää ja kiiltävää munakoisoa
                             - Leikkaa munakoiso pitkittäinpäin n. 1 cm paksuisiksi levyisi
                             - Laita lautaselle talouspaperia ja viipaleet paperin päälle, ripottele suolaa palojen
                               päälle ja peitä paperilla jatka näin kunnes kaikki viipaleet on leikattu.
                               Laita leikattujen viipaleiden päälle paino ja anna levätä n. 30 min.
                               Suola itkettää liian nesteen pois viipaleista.


Tomaattikastike:    Pilko punasipuli ja kuulota oliiviöljyssä. Lisää yksi valkosipulinkynsi pilkottuna
                               ja kuulota hetken. Lisää lasillinen punaviiniä ja kaksi tölkkiä tomaattimurskaa ja
                               tomaatti pyre. Ripaus sokeria voimistaa makuja. Lisäksi tuoretta basilikaa. Anna
                               kastikkeen hautua sillä aikaa kun paistat munakoiso viipaleita. Kastike voi hautua
                               pitenmänkin aikaa ei haittaa.

Valmistus:              Laita vuokaan ensin vähän kastiketta ja lado munakoisot päälle, munakoisojen
                               päälle juustoraastetta ja sitten uusi kerros jatka näin kunnes vuoka on täysi.
                         Päällimmäinen kerros on kastiketta ja juustoraastetta. Parmesanjuustoa ja mozzarellaa
                               Laita uuniin , 175 ja n. 30 min.




Itketä


Tee tomaattikastike


Paista


Lado vuokaan


Laita uuniin


En ikäpäivänä olisi arvannut että tämä on näin hyvää! Kielen vei mennessään...


Bruchetta:  Pilko tomaatit, valkosipulit ja basilica lorauta oliviöljyä joukkoon.



Paista leivät ja hiero valkosipulia pintaan


Asettele tomaattimurska leivälle ja se on siinä


                       
Ostin itselleni kukkakimpun pöytää koristamaan. Mukavaa lauantai iltaa teille siellä ruudun toisella puolella. Suosittelen kokeilemaan tätä kasvisruokaa, tulette hämmästymään 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Yhdessä oloa ja hyvää ruokaa

Viikonloppu vilahti taas sellaisella vauhdilla että oksat pois! Nuoriso vietti lauantai iltaa meillä, tehtiin hyvää ruokaa ja jutusteltiin. Tänään kävimme brunssilla, mummo, paappa ja kummityttö liittyi seuraan. Ihana oli istua valmiiseen ja maistella monenlaisia herkkuja.



Astorin rakennus huokuu vanhaa aikaa, on siisti ja idyllinen



Brunssi oli rakennettu taitavasti suolaisen ja makean yhteiseen harmoniaan.


Ihana kokemus, tätä täytyy harrastaa toistekkin.


Tämä koiruus viettää rauhallista sunnuntaipäivää. Mukavaa alkavaa viikkoa teille ruudun toisella puolella.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Harmauden piristäjät

  Mieli palaa kesään ja ihaniin muistoihin










Viimeinen ihana kesä tämän koiruuden kanssa. Lelu joka oli ihan oma ja rakas








Näitä kuvia katsoessa tulen ainakin minä hyvälle mielelle! Monta ihanaa koiraystävää, mukavia hetkiä ystävien kanssa eli kesä oli ihana, mutta niin lyhyt!