perjantai 30. tammikuuta 2015

Terveellistä

 Perjantaissa on se ihanaa että työviikko on takana ja viikonloppu edessä!
Päivä on pidennyt huimin harppauksin, kevättä kohden ollaan menossa...
Olemme syöneet kevyesti iltaisin koko viikon. Välillä salaattia välillä smoothieta. En tiedä onko painossa tapahtunut mitään pudotusta, mutta olo on kevyempi ja sehän on pääasia. Ei tässä mitään tiukkapipoja olla, tänään aion herkutella suklaalla, se kuuluu alkavaan viikonloppuun.
 Mustikkaa, mantelijuomaa, banaania,omenaa,pehmeä rahka,appelsiini ja cashewpähkinää. Sekaisin ja sitten nauttimaan, päälle ripottelin runsaasti leseitä. Juoma oli aika löysää, mutta söin sen kuitenkin lusikalla, kestipä hiukan kauemmin ruokailla!


Hyvää viikonlopun alkua

tiistai 27. tammikuuta 2015

Pieni ryhtiliike elämään !

Kahtena iltana olemme saaneet itsemme lenkki polulle. Päätimme yhteistuumin kohottaa kuntoa ja vähentää tuota ruudun tuijottelua. Eipä sieltä nykyisin tule kuin uusintoja, ilta illan jälkeen.
Eilinen päivä ja yö satoi valtoimenaan lunta. Niinpä luonto on taas kaunis.


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Syökää Kanaa

Nyt kaupasta löytyi vihdoinkin kanaa joka ei lillu marinadissa ja on hyvä vaihtoehto itse maustetuille kanafileille.
Kun siihen vielä rustaa itsetehdyt lohkoperunat on ateria viittä vaille täydellinen.
 Ensinmäistä kertaa kokeilimme Capsin perunakuorrutetta. Hyvä maku, nämä maistuvat myös kylmänä. Perunat pyöritellään öljyssä ja lisätään perunamauste ja taas pyöritellään, helppoa!
 Kana oli PERHETILAN BROILERI SISÄFILE.  MAISSIPANEROITU.  Kermaviilikastikkeen mies maustoi: Sinapilla,suolalla, rosmariinilla, timjamilla, kurkumalla, ja mustapippurilla.
.
SUOSITTELEN KOKEILEMAAN

lauantai 24. tammikuuta 2015

TYTTÖJEN LAUANTAI

Tytär toivoi että viettäisimme Lauantaisen aamupäivän yhdessä shoppaillen ja kahvitellen.
Kiertelimme kauppoja ja hyödynsimme vielä jäljellä olevia Ale tuotteita.
Monenmoista tuli ostettua, ei niinkään vaatepuolta vaan keväistä sisustus sälää kotiin.
 Kupillinen Cappucinoa maistui , siitä oli hyvä jatkaa kauppoja kierrellen.
 Tytär löysi ale korista pirteät  tyynyt kotisohvalle
 Ja eikös se ole niin että sävy sävyyn kynttilätkin täytyy ostaa...
Itse tein löytöjä PENTIKIN liikkeessä. Tosin tämä kaunis kaitaliina ei ollut alennuksessa, koska se on kevään uutuus.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

KOUKEROITA

Olemme ystävien kanssa keskustelleet paljon siitä kuinka käden taidot tahtovat  jäädä koko ajan enenmän  taka-alalle.
Sormet tekevät koneellisesti samoja liikkeitä, puhelinta osaa näpytellä vaikka silmät kiinni Tai vaikka tv:tä katsellessa. Tietokonetta näpytellään , ei tarvitse katsella näppäimistöön. Pelejä pelatessa käytetään useasti pelkästään peukaloita, satunnaisesti muita sormia.

Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja kun toteaa että tämän päivän nuorisolla on kulumat peukaloissa kun tulevat meikäläisen ikään!
Kyllä sitä itsekkin sortuu koneen näpytelyyn yhtälailla. Mutta meidän sukupolvi on saanut  harrastaa käsillää myös paljon muuta.
Ehkä tähän kirjoitus sessioon innosti vihot jotka löysin laatikosta, siivotessani kaappeja.
Vihot ovat niiltä ajoilta kun kävin ensinmäisiä kouluvuosia. Todeta pitää että kaunokirjoitusta opeteltiin toden teolla ja kirjaimet olivat kauniita, kirjoitus sulavaa.
Ja jos okein ahkeroi ja tulos oli opettajan mielestä kaunista saattoi sivun alareunaan saada tähden tai leimasin kuvan.
Haastankin kaikki blogiani lukevat kirjoittamaan kirjeen ystävälle. On hauskenpaa saada kirjoitettu kirje kuin kylmä teksti viesti jonka , hetimiten pyyhkäisee taivaan tuuliin. Käytetään näitä meidän kymmenjärjestelmää luovasti koukeroita piirrellen!




maanantai 19. tammikuuta 2015

PIENI VINKKI

Broileri taitaa olla jauhelihan jälkeen suosituin raaka-aine monessa perheessä. Eipä meidän perhe tee poikkeusta. Eri asia on kuinka siitä saa maistuvaa, jos ei suosi kaupan marinadeja!
Meidän perheessä kokeillaan mausteita ennakkoluulottomasti. Joskus käy että maku ei miellytä ja kokeilaan jotain muuta. Viikonloppuna löysimme makuparit jotka taatusti vie kielen mennessään.
Kana fileistä tuli aivan ihanan makuisia, joten tässä tyttärelle ja muillekkin " salainen ohje"

MARINADI:  Kylmäpuristettua rypsiöljyä
                       Kurkumaa
                       Curry
                       Valkosipulia
                       Roseepippuri rouhetta
                       Rosmariinia
                       Suolaa
                       Aavistus soijaa
                       Persiljaa

Laita naturelle fileet kannelliseen astiaan ja anna maustua vaikka yön yli tai ainakin muutaman tunnin
Voit käännellä muutaman kerran liemessä.  Tässä on maut kohdallaan!
Maukasta viikon alkua!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

NIMIPÄIVÄ

Tänään haluan toivottaa kaikille LAURA nimisille, oikein hyvää nimipäivää!
Päivä on harmaanlainen ja liukas. Kävimme aamusta kävelemässä ja ilman piikki kenkiä tielle ei olisi ollut asiaa! Panin merkille että monella vastaan tulijalla tällaiset oli jalassa.
On se kumma kun kunnon talvikeliä saa odotella.

lauantai 17. tammikuuta 2015

PIENTÄ SUOLAISTA

Aika ajoin on hyvä kurkata pakastimen uumeniin. Löysin Uudesta vuodesta jääneen pussin, jonka olin pakastanut. Poro rouhetta voi käyttää niin salaateissa kuin suolaisissa leivonnaisissa.
Meille tulee päiväkahvi vieraita joten päätin tehdä makean kaveriksi jotain suolaista. Ohjeen löysin netistä. Se on uusi, en ole koskaan aikaisemmin tehnyt joten jännityksellä odottelin makua.

PORO MUFFINIT

1 PRK smetanaa
3 KPL  munia
1 RKL leivinjauhetta
5 DL jauhoja ( Huomasin että vähempikin riittää)
1/2 DL Juoksevaa margariinia
100 G Kylmäsavupororouhetta
1/2  Punaista paprikaa
1/2  Hienonnettua persiljaa

TEE NÄIN :  - Sekoita Smetana ja munat voimakkaasti vatkaten
                       - Yhdistä kuivat aineet  ja sekoita joukkoon vuorotellen margariinin kanssa.
                       - Sekoita joukkoon loput aineet
                       -Nostele taikina muffini vuokiin ja paista 200 astetta noin 20 min. ( itse paistoin toista  
                        pellillistä vain 15 minuuttia ja se oli sopiva aika.



 Kuulotin paprikoita hetken, sillä tuore paprika pakkaa närästämään
 Toiseen muffini pellilliseen unohdin laittaa persiljan
 Korjasin virheen toiseen pellilliseen. Makuasia paistaako muffinit paperivuoka versiona tai valmiissa muffini vuokasissa
Todeta voi että ihan hyviä, mukava suolainen pala kahvipöytään. 

torstai 15. tammikuuta 2015

VUOSIRENGAS

Kerran vuodessa tulee se päivä jolloin räpsähtää lisävuosi elämän ketjuun.
Sanottuna vuosien määrä tuntuu vallan kauheelta, kun mieli on paljon nuorempi. Mutta niinhän sitä sanotaan että ihminen on juuri sen ikäinen kuin tuntee olevansa!
Ihanaa kun ystävät muistavat tekstiviestein, kortein ja kukkasin. Lämmin kiitos teille kaikille.


Löysin taas internetin ihmeellisestä maailmasta sopivat tekstit tähänkin päivään.

Kun on tämänkin ikäinen voi sanoa yhä useammalle " kun minä olin sinun iässäsi"    tai

- Alkaa ostaa housuja joissa on kuminauha
-Ei enään mistään hinnasta haluaisi yöpyä kuin omassa sängyssä
- Luulee että jotain on sattunut kun puhelin soi klo. 21:n jälkeen.
- Olo on kuin rilluttelun jäljiltä vaikka ei ole käynyt missään!

Totuuden sanoja kaikki.
 Tytär kävi piipahtamassa ja toi kauniin tulppaanikimpun
 Siskolla on taito hyppysissä ja niin sain tänäkin syntymäpäivänä kauniin itsetehdyn kortin!

maanantai 12. tammikuuta 2015

VIISAS LAHJA

Jouluksi saatu kuntolaite on ollut kovassa käytössä. Olohuone muuttuu hetkessä kuntosaliksi ja hiki lentää. Kuuluu puuskutusta ja ähellystä.  Jumissa olleet lihakset saavat vapautuksen .
En ole aikaisemmin törmännyt tällaiseen pötkylään. Nuorisolta hyvä lahja joka ei  jää kaapin nurkkaan!
 Mukana tulee  kortteja ohjeineen joita noudattamalla voi tehdä mitä ihmeellisempiä liikkeitä.
 korteissa on vara valita 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vihreän voima

Vihreä väri on voimaannuttava , elämisen väri .  Se on luonnon oma väri joka rauhoittaa meitä.
Sen voi aistia kulkemalla metsässä  ,nythän siellä ei ole muuta kuin valkeaa, mutta keväällä .
Ei ole vain yhtä vihreää vaan kymmeniä eri vivahteita.
Onko ihanampaa kuin sammal mättäällä eväiden syönti...linnun laulua kuunnellen , auringon lämmittäessä selkää.
Sitä odotellessa...
 Suosikki kasveja : KODINONNI  ja JUORU

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

PYÖRÖT

Erään kerran tässä leipoessani pullaa, pulpahti mieleen leivonnainen jota oma mummoni teki useasti nuorena ollessani.
Voin milteinpä tuntea sen maun suussa.   Tehdään  pullataikina, sillä erotuksella että sokeria laitetaan vain ruokalusikallinen ja kaardemumma jätetään kaapin perukoille.
Annetaan kohota ja leivotaan pieniä pullia jotka kohotetaan pellillä. Ennenkuin tekee tämän , kannattaa kuitenkin keittää Mannapuuro. Saa olla jämäkkä, mausta suolalla ja laita nokare voita joukkoon.
Paina lasilla kolo jokaiseen pullaan, pistele haarukalla. Itse voitelin pullat munalla ennenkuin laitoin puuroa. Puuro pitää olla siis jäähtynyttä!
Puuroa saa olla sellainen ruokalusikallinen, riippuu tietenkin siitä kuinka isoja pullista teet.
Voitele vielä puuro jos vain pystyy ja sitten uuniin 225 astetta ja melkeinpä sama paisto aika kuin pullilla, pääasia on että pullien reunoista tulee kauniin ruskeat.
Aika sekavasti tämä tuli sanottua mutta laitampa kuvan mukaan siitä näette lopputuloksen. Tämä herkku maistuu niin lämpöisenä kuin kylmänäkin.


maanantai 5. tammikuuta 2015

Monella koittaa arki , Joulun vapaat on pidetty ja työhön pitäisi palata.  Löysin hyvän ajatelman joka sopii tähän aamuun. Joten hyvää viikon alkua ruudun toiselle puolelle näillä sanoin...




HERÄÄMINEN ON PARAS HETKI VUOROKAUDESTA.
OLETPA KUINKA VÄSYNYT TAHANSA, TUNNET SISIMMÄSSÄSI ETTÄ MITÄ TAHANSA VOI TAPAHTUA.
VAIKKA MITÄÄN ERIKOISTA EI TAPAHTUISIKAAN, SE EI HAITTAA PENNIN VERTAA.
MAHDOLLISUUS ON OLEMASSA SE RIITTÄÄ!

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kalasta herkullista ruokaa!

 Meillä on näitä ruokakirjoja kertynyt laatikon pohjalle aikamoinen pino.
Suurin osa saatu. Harvoin niistä tulee mitää tehtyä. Plärää sivuja ja ihastelee ihania kuvia. Sitten sortuu tuttuun ja turvalliseen, siihen tavalliseen mitä on aikaisemminkin tehnyt.
Nyt päätettiin kuitenkin kokeilla jotain uutta.  Ihan hyvää tuli, pieniä muutoksia omaan makuun tekisin muuten ihan käypä ohje.

 Valmistu helppo, ilman turhia kommervenkkejä

 Tosin pavut jättäisin pois ja korvaisin ne jollakin muilla kasviksilla. On myös hyvä katsoa että kala on tasapaksuinen, meillä paksumpi kohta paistui eritahtiin , joten se laitettiin vielä vähäksi aikaa takaisin uuniin. Mutta maku oli hyvä ja lisäkkeeksi ei tarvi muuta kuin perunamuussia.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Saimme melkeinpä vuosi sitten lapsilta elokuvaliput jotka käytimme Perjantaina hyväksi.
Huomattiin kumpikin että useammin pitäisi lähteä sieltä kotisohvalta elokuviin.
Tarjontaa oli ihan mukavasti mutta päädyimme vähän erilaiseen aiheeseen. PRIDE elokuva on tosi tarina gay-aktivisteista 80- luvun briteissä.
Se vei mennessään heti alku metreiltä . Elokuva oli hauska, liikuttava ja osoitus siitä kuinka rajoja rikkova ystävyys vie pitkälle. Suosittelen lämpimästi!
Alku illan esitykseen ei ollut tunkua, toiseen näytökseen näytti tulevan rutkasti enemmän katsojia...

torstai 1. tammikuuta 2015

VUOSI 2015

Näin lehti kääntyi uuteen vuoteen.
Vietimme aattoillan tutun kaveripiirin kesken. Yhdessä ollaan juhlittu vuoden vaihtumisia jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Välillä joukko on rakoillut omien menojen tai lasten takia mutta pääsääntöisesti on kokoonnuttu  hyvän ystävän luokse.
Periaatteena on että jokainen tuo pöytään jotain syötävää. Voin sanoa että sitä syötävää on!  Raketteja lähdetään puolenyön aikoihin ampumaan vatsat pinkeinä...
Hyvä seura ja hyvä ruoka tekevät illasta ikimuistoisen.
 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015




Liukasta oli,mutta ilotulitteet saatiin paukuteltua, navakassa tuulessa!