keskiviikko 7. tammikuuta 2015

PYÖRÖT

Erään kerran tässä leipoessani pullaa, pulpahti mieleen leivonnainen jota oma mummoni teki useasti nuorena ollessani.
Voin milteinpä tuntea sen maun suussa.   Tehdään  pullataikina, sillä erotuksella että sokeria laitetaan vain ruokalusikallinen ja kaardemumma jätetään kaapin perukoille.
Annetaan kohota ja leivotaan pieniä pullia jotka kohotetaan pellillä. Ennenkuin tekee tämän , kannattaa kuitenkin keittää Mannapuuro. Saa olla jämäkkä, mausta suolalla ja laita nokare voita joukkoon.
Paina lasilla kolo jokaiseen pullaan, pistele haarukalla. Itse voitelin pullat munalla ennenkuin laitoin puuroa. Puuro pitää olla siis jäähtynyttä!
Puuroa saa olla sellainen ruokalusikallinen, riippuu tietenkin siitä kuinka isoja pullista teet.
Voitele vielä puuro jos vain pystyy ja sitten uuniin 225 astetta ja melkeinpä sama paisto aika kuin pullilla, pääasia on että pullien reunoista tulee kauniin ruskeat.
Aika sekavasti tämä tuli sanottua mutta laitampa kuvan mukaan siitä näette lopputuloksen. Tämä herkku maistuu niin lämpöisenä kuin kylmänäkin.


2 kommenttia:

  1. Voi ei, noita täytyisi saada. Mikä olikaan ihanampaa muin mummon tekemät lämpimät pyöröt koulupäivän jälkeen :)

    VastaaPoista
  2. ei muuta kuin leipomaan, ovat aivan hurrrrjan hyviä!!

    VastaaPoista