lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappua !

Aurinko paistaa, linnut laulaa ihanaa! Löysin  ohjeen sellaiselle joka vieroksuu voileipäkakun tekoa . ( meikäläinen lukeutuu näihin ihmisiin) Instagramista  makulehti, kokeilin ja ihastuin, eipä helpompaa voisi olla ja makuja voi mielinmäärin vaihdella oman mieltymysten mukaan.



Tee näin: Murusta kulhoon paahtoleipää ilman reunoja, tuorejuustoa, hienonnettua sipulia ( sen jätin pois)  hienonnettua paprikaa, juustoraastetta ja vähän mustapippuria, itse laitoin pilkottua härän kylmäsavupaistia. Kaikki sekaisin sähkövatkaimella. Annoin massa levätä hetken jääkaapissa sitten pyörittelin tällaisia pieniä pallukoita vuokiin. Osan pyörittelin silputussa persiljassa osan taas ruohosipulissa.

Nämä ovat mukavia sormisyötäviä illanistujaisiin, suosittelen kokeilemaan.

Mukavaa aurinkoista vappua kaikille teille siellä ruuduntoisella puolella !

torstai 28. huhtikuuta 2016

Tervan tuoksua

 Viikko vierähti melkein loppuun ennenkuin pääsin taas näpyttelemään konetta. Sormet ovat olleet levossa tämän viikon, voitte vain kuvitella että aika on tullut tosi pitkäksi!
Alkuviikosta taivaalta tuli taas vettä ja rännän sekaista, joten ulkoilu on jäänyt  vähälle. Tänään aurinko paisteli ja lämpömittari kipusi ihan mukaviin lukemiin.
Kävimme jokinaika sitten kirpputorilla ja sieltä teimme taas ihania löytöjä.




Näille tervalta tuoksuville kapistuksille täytyy  keksiä uusi sijoituspaikka

 Nämä tavarat löytyivät jyväskylän reissulta. Korteista tulee taulut keittiöön ja  lyhty saa tuoda valonpilkahduksen  eteiseen iltapimeällä.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Puolikuuta peipposesta

Tällä viikolla kevätsää on näyttäytynyt monelta kantilta. Aurinkoa, lumisadetta, vesisadetta ja taas aurinkoa. Tällä hetkellä aurinko paistelee pilvettömältä taivaalta, pakkasyön jälkeen.



Eilinen päivä alkoi melko sankalla lumisateella, joka onneksi suli samantien pois
Rolle autteli kevätsiivouksessa, omalla tavallaan



Tähän harmauteen tarvitsee väriä sisätiloihin



Yön jäljiltä orvotkit nuupallaan


Eipä jäistä ole kohta kuin rippeet jäljellä


Kyllä luonto on vaan ihmeellinen



Toivotaan että saamme nauttia auringosta koko päivän. 


lauantai 23. huhtikuuta 2016

Mukava päivä

Päivä jyväskylässä, kuului tämän viikon ohjelmaan. Joten perjantai aamuna auton nokka kohti määränpäätä. Kaupunki on aivan ihana kesäkaupunki, runsaine terasseineen. Mikä sen mukavampaa kuin istua yhdellä olusella ja katsella ihmisvilinää, hyvällä aurinkoisella ilmalla.
Yksi ehdoton kohde  jossa täytyy käydä joka kerta on naissaari. Siellä  viehättävä kahvila ja vieressä sijaitseva puttipaja on käymisen arvoisia paikkoja.



Tämä pikku orava teki tuttavuutta kahvilan edustalla, häntäänsä heilutellen





Illalla pääsimme fiilistelemään semmareita! Tuhatpäinen joukko jammaili musiikin tahdissa, mahtava meno, Poistuimme hyvällä mielellä cd-levyn kera, saimme myös nimmarit.


Ajoissa paikalla

torstai 21. huhtikuuta 2016

Paista paista...

Kuinka yksi aurinkoinen päivä voikaan pyyhkäistä mielestä sateisen alkuviikon. Tänään on saatu nauttia lämmöstä ja auringosta oikein ruhtinaallisesti.



Laitoin seinälle kukkasipulit kuivahtamaan


Aamulenkillä taivaalla lenteli parvi joutsenia. Lensivät niin nopeasti , etteivät jääneet kuvattaviksi!
Mutta taivas oli kauniin sininen.

Jään reuna loittonee rannasta päivä päivältä kauemmaksi. 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Että se jaksaa sadella

Tämä päivä on totuttuun tapaan ollut harmaa ja sateinen. Aamulla koettiin pienoinen yllätys kun rullaverho tempaistiin ylös.




Onneksi plus asteet ja vesisade tekivät tehtävänsä.


Miehen huhkiessa pihamaalla meikäläinen kuvasi luonon ihmeellisyyksiä ja vähän muutakin.





Huomiseksi on luvattu auringonpaistetta, siinä toivossa eletään! 

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Autiotalot

Auton etupenkillä istuessa tulee kiinnitettyä katseensa ohi vilahtaviin taloihin.  Keskisuomessa valitettavan moni kaunis pihapiiri on hoitoa vailla talo tyhjillään.  Surullista katsottavaa.
Saman havainnoin tein Ähtärin keskustassa. Moni liike komeili tyhjillä ikkunoilla. Aikomuksemme oli käydä kirpputorilla johon ihastuimme vuosi sitten, kyseinen tori oli hiljattain suljettu! Eipä hätää lähdimme toiselle hyväksi havaitulle, sekin oli suljettu. Muutama pienempi löytyi, mutta mukaan ei lähtenyt mitään.



Käväisimme ähtärin rautatieasemalla, komea rakennus



Päivän päätteeksi ajelimme vielä Keurusselällä. Hotelli  ehdittiin lakkauttaa ja ottaa uudestaan käyttöön. Miljöö on aivan huikean kaunis kesällä, monenmoista tapahtumaa vuoden aikana. Lähimaisemissa kesäteatteri ja hyvä uimaranta. Kävelimme sisälle hotelliin aikomuksena haukata jotain huikopalaa. Ruokalistalta valittiin silakkapihvit perunamuusilla, ai että oli hyvää.



Kesäkahvila odottelee lämpöisiä kelejä



Tässä vaihessa aurinko vielä paisteli pilvenreunalta, sitten alkoi taas sateen ropina.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Sadettakin tarvitaan

Sadepäivissä on hyvätkin puolensa, sitä voi touhuilla sisätiloissa sellaisia asioita joita yrittää pitkittää viimeiseen asti hyvällä ilmalla. Niinkuin nyt vaikka ikkunanpesu, pölyjen pyyhkiminen.
Tänään olen tehnyt äsken mainitsemiani askareita sisällä sillä ulkona tipottelee vettä ja ei sitä tietentahtoen viitsi itseään liotella.



Aamusella käytiin kaupassa ja oli ihan pakko ostaa kevään ensimmäiset orvokit


Lauantaina ilma oli vielä aurinkoinen grillauskausi alkoi pihvien paistolla


Jatkankin tässä ikkunapesuprojektia, sen päälle on mukava keittää hyvät kahvit ja syventyä kirjaan.
Mukavaa viikon alkua sinne ruudun toiselle puolelle.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kyllä sieltä jotain pilkistää

Aurinko yrittää sinnikkäästi paistella pilvien lomasta. Koko päivä ollaan tehty pihatöitä. Osa pihasta on vaan niin märkä vielä ettei mitään asiaa haravan kanssa.


Joka kevät sitä ihmettelee  ja ihastelee kasvun ihmettä, ihanaa vihreää


Mies kamppaili puskan kanssa joka on vallannut pihamaata pikkuhiljaa.


Rolle kävi moikkaamassa, keväiset tuoksut pitivät tämän pikkusankarin kiireisenä



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kuuraa

Sunnuntai aamuna herättiin pikku pakkaseen. Kuura narskui kenkien alla kun astelin aamuvarhaisella pihanperälle. Aurinko pilkisteli pilventakaa.



Luontoa tuli kuvattua monelta kantilta




Pajunkissat nököttivät huurteisina ojanpenkalla



Kuplataidetta kattilassa


Toivotaan että tälle viikolle riittää aurinkoisia päiviä, mukavaa viikon alkua teille sinne ruudun toiselle puolelle