maanantai 4. huhtikuuta 2016

Lihapiirakkaa

Tämän ohjeen olen saanut äidiltäni. Se on peruja lapsuudesta, eli vanha ohje, helppo ja maukas.




Ohje: 250 g voita tai margariinia
          1 purkki  kermaviiliä
          5 - 6 dl vehnäjauhoja
          1 tl leivinjauhetta

Voin annoin pehmetä huoneenlämmössä muutaman tunnin. Sitten vain kaikki sekaisin ja taikinaa veivaamaan. Laita pallukka jääkaappiin siksi ajaksi kun ruskistat jauhelihan ja keität kasvisliemessä puuroriisin.  Riisin määrää on vaikea sanoa, itse laitoin n. 1 1/2 dl  jauhelihaa oli 400 g
Pilkoin ison sipulin jauhelihan sekaan ja vähän jauhelihamaustetta. Tästä taikinasta tulee 2 pienempää piirakkaa tai sitten yksi iso pellillinen. On makuasia kuinka tekee. Itse tein kaksi erillistä piirakkaa.
Pistele piirakankanteen haarukalla reikiä ja voitele munalla, paista 200 astetta kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Tarjoile salaatin kera tai keitä kupponen teetä.


Kävimme kävelemässä keväisessä metsässä, joutsenet riitelivät taas reviireistään ja ehkä mielessä oli myös kumppanin löytäminen.




Mukavaa viikonalkua

6 kommenttia:

  1. Eipä ole tuota tullut koskaan tehtyä. No nyt on ohje jos joskus saisi aikaiseksi lihapiiraan leipoa. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa tehdä, on hyvää ja mikä ihaninta tosi helppo :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti herkullista ja todellakin, helppo ohje. Aion kokeilla tätäkin :)

    Ihanaa sammalta tuossa kantokuvassa <3

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kokeilemaan,uunista tulee aivan mahdottoman ihanat tuoksut. Itse syön kurkkusalaatin kera. Luonnosta löytää joskus tuollaisia aarteita. Sateista tiistai iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Löysinpä kivan uuden blogin, jään lukijaksi.
    Herkullisen näköinen lihapiirakka! Pitää melkein kokeilla joskus iltapalaksi! :)
    Tervetuloa myös visiitille blogiini. ;) http://katamariantekemiset.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, kiva kun löysit sivustoilleni:) Lihapiirakka on vähän retroa mutta niin hyvää, kannattaa kokeilla. Käyn varmasti myös sinun blogisivustoilla. Mukavaa viikonloppua.

      Poista