Saimme tänään herkutella savustetuilla ahvenilla. Naapurit olivat käyneet ongella ja saaneet ison saavillisen hyvänkokoisia ahvenia. Jaettu ilo eli saimme herkutella heidän kanssaan. Oman maan perunoiden kera. Tuosta ei lähiruoka enään parane!
Tottahan meidänkin täytyi kalaonnea kokeilla. Ensin ei tullut mitään, sitten pikku särjet nyppi madot koukuista. Kunnes ahven parvi osui kohdalle. Sitten sai vain lisätä matoa koukkuun ja vetää veneseen. Tämän enempää emme nostaneet, ihan vain sen verran että saadaan huomenna keittää kunnon kalasoppa.
sunnuntai 14. heinäkuuta 2019
lauantai 13. heinäkuuta 2019
Hieman viileää
Viikonlopun sää oli taas kovin vaihtelevaa. Auringossa lämmin, pilvisellä ilmalla kolea.
Saimme pojanperheen muutamaksi päiväksi mökille. Koiruus nautti vapaudesta ja uimisesta. Hyttysiä yritettiin häätää monin keinoin. Perjantai iltana istahdettiin taas naapureiden kanssa Racletesta nauttimaan. Monen moista hyvää oli tarjolla.
Tottahan miehiä piti metsätöissä autella. Iso kuusen runko meinasi lähteä vesileluksi
On aina ilo kuvata naapurin kukkailoittelua. Tupakkakukka kukkii kauniisti rannan tuntumassa.
Maitolaituri oli saanut kauniin kukka asetelman
On ihanaa kun luonnosta saa kaiken materiaalin kauniisiin asetelmiin
Illalla aurinko löytää aina tiensä pilvienlomasta.
Tänä vuonna kasvimaa voi hyvin ja kukoistaa
sunnuntai 30. kesäkuuta 2019
Kukkaloistoa ja hulailua
Nämä päivät menee kyllä sellasta vauhtia ettei perässä meinaa pysyä. Ilmat vaihtelee tuulisesta aurinkoiseen ja pilviseen. Eli tavallista suvisäätä. Meillä ei ole pelkoa suurista heltistä. Hyvä näin.
Nyt kun lupiinit on hävityslistalla olen omalta osalta tehnyt voitavani. Keräilen pihapiiristä monenmoisiin vaaseihin kukat. Ei tarvitse montaa lupiinia kun saa näyttävän asetelman. Mikä parasta luonto kiittää.
Vanha grilli sai väistyä ja sen paikalle tuotiin "mummis" se saa nyt nojailla perinneaitaan ja toimia kukkakorina.
Taannoin lehdessä oli juttua että hulavanteella saa kadotetun vyötärön takaisin. Siispä kotoa tuotiin vanne tänne mökille missä on tilaa hulailla aina kun siltä tuntuu. Mukavaahan tuo on kunhan oppii tekniikan.
sunnuntai 23. kesäkuuta 2019
Juhannus kuvina
Juhannuksen sää oli mitä perinteisin. Aurinkoa sopivassa suhteessa, vettä ja tuulta ja uutena elementtinä raekuuro.
perjantai 7. kesäkuuta 2019
Hyttysen ininä
Superhelteet rantautuneet suomen ylle, niin myös hyttysten populaatio! Niitä on sankoin joukoin ulkona ja sisällä. Vaikka ovia pidetään kiinni ja on hyttysverkko. Ne salamatkustavat vaatteisiin kiinnittyneinä käydessäsi ulkosalla. Jos poikkeat paahtavasta helteestä varjon puolelle on syytä varustautua hyttysmyrkyin ja asianmukaisine varusteineen!
Edellis iltana istuskeltiin terassilla, niin ohitseni viuhahti jotain mustaa. Oli sen verran kookas ettei ainakaan perhonen voinut olla. Joten tarkemmin katsoen kannon luokse laskeutui lepakko. Oli varmaan helteen uuvuttamana pysähdys paikkaa vailla. Hetken siinä oli ja jatkoi sitten matkaa.
Hellelukemat eilen auringonpaisteessa
Luonto nauttii lämmöstä, kunhan saa välillä vettä niskaan
Edellis iltana istuskeltiin terassilla, niin ohitseni viuhahti jotain mustaa. Oli sen verran kookas ettei ainakaan perhonen voinut olla. Joten tarkemmin katsoen kannon luokse laskeutui lepakko. Oli varmaan helteen uuvuttamana pysähdys paikkaa vailla. Hetken siinä oli ja jatkoi sitten matkaa.
perjantai 31. toukokuuta 2019
Myrskyää
Nämä muutama päivä ollaan saatu pitää hatuista kiinni kun tuuli on puhaltanut voimalla. Järvi harvoin kuohuu vaahtopäitä tällälailla.
Valokuva ei anna oikeaa kuvaa aallokosta ja vaahtopäistä. Tuulee aivan hurjasti!
Onneksi on aurinkoista, pihatyöt joutuu sukkelaan raikkaassa ilmassa
Oon kyllä niin onnellinen kun kasvimaalla kaikki istutetut on lähteny kasvamaan. Nyt ainut huoli on halla ja pupu. Muutenkin luonto on kaunis, näin alku kesästä.
lauantai 25. toukokuuta 2019
.....sataa
Sade jatkuu, nyt on luvattu ukkosta. Toivottavasti ei, sillä illalla tulee jännittävä jääkiekkomatsi.
Ostin eilen vihdoinkin muutaman kesäkukan. Toisaalta tiedän että yöpakkasia tulee ihan varmasti ja sitten harmittaa kun kukat on nuupallaan. Siltikin ostin, katsotaan kuinka käy.
Ostin eilen vihdoinkin muutaman kesäkukan. Toisaalta tiedän että yöpakkasia tulee ihan varmasti ja sitten harmittaa kun kukat on nuupallaan. Siltikin ostin, katsotaan kuinka käy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







































