sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Pientä puuhastelua

Kyllä huomaa että luonto on saanut vettä. Huima kasvupyrähdys on  tapahtunut kasvimaalla. Käytiin aaamulla kiertämässä metsässä katsomassa kuinka mustikat ja vadelmat on tulollaan.
Harmikseen pitää todeta että mustikoita kyllä tulee, mutta on pieniä ja vielä mauttomia. Vadelmissa sama juttu pieniä rupusia aluilla. Tiedä jaksaako kasvaa vai kuivettuuko oksiin.



Kasvimaa näyttää tältä. Peruna kasvaa, samoin nauris. Yrtit, herneet  ja retiisit


Räkätti rastaan poikanen eksyi pihamaalle. Siinä se tepasteli ja piti hirmuista ääntä.


Sinkkiämpäreissä kukkii


Oman maan satoa


 Aamut kun saa istahtaa mökin rappusille kahvikuppi kädessä ja nauttia aamuauringosta. Ei kiire mihinkään. Linnut laulaa ja vieno tuuli suhisuttaa koivunoksia. Ne on niitä hetkiä joita voi lämmöllä muistella kylminä talviaamuina.





Lauantain aamukahvit Maalaisvakassa tuoreen pullan kera.


Koin iloisen yllätyksen kun läheisessä rautakaupassa oli laatikko jossa luki "saa ottaa ilmaiseksi" ja minähän otin ja istutin nämä kauniit kukat


Tässsä meillä pieni projektin poikanen. Ajatuksena että tästä tulee grillin apupöytä. 

Mukavaa sunnuntai päivää ja alkavaa viikkoa täällä piipahtaville.

1 kommentti:

  1. Mustikat ja vadelmat ovat täällä meilläkin pieniä raakileita. Toivotaan että jaksavat kasvaa isoiksi ja mehukkaiksi.

    VastaaPoista