torstai 16. elokuuta 2018

Ei pieni sade haittaa

Eilinen päivä meni herkuttelun piikkiin. Illalla oli jo vähän ähky. Todettiin että ehkä toisen kokkauksen olis voinu tehdä vaikka tänään. Noh, herkut sallittakoon, nyt täytyy loppu viikko ottaa vähän kevyemmin.


Tein jo aamusta muurinpohjalettu taikinan turpoamaan. Iltapäivällä sytytettiin laavulle tulet ja nautittiin kauniista päivästä. Kuinka ollakkaan tummat sadepilvet seilasi järveltä päin ja vesi sadehan siitä tuli. Meinas letut jäädä paistamatta, onneksi sade loppui ja päästiin paisto hommiin.



Koko kesän ollaan seurattu kuinka lähipiirissä on pizzaa paistettu pizzakiven päällä. Itse tekeminen on jo sinänsä melko hauskaa, voi lukeutua ajan vietteeseen ystävien kanssa. Täytyy todeta että onhan tuo makukin vallan erilainen kuin uunissa paistettuna. Niinpä mekin hankimme kaikki tarvittavat välineet ja tuumasta toimeen. Ensi kertalaisena voin todeta että onnistui yli odotusten.  



Illasta tuli lämmin ja aurinko paistoin melkeinpä pilvettömältä taivaalta. Ei muuta kuin onget ja madot mukaan ja järvelle. Tosin kalastuksen hoiti toinen osapuoli, minä nautin auringosta ja laineen liplatuksesta. Ihana ilta totta tosiaan. Seuraavan kerran otetaan kyllä kahvit mukaan pullan kera.



Vaikka lumpeiden aika on jo ohi löytyi muutama, ulpukoita myös.

1 kommentti: