sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Päätettiin

 tutustua aamulenkillä siihen osaan kotikaupunkia mihin ei niin useasti tule lähdettyä.
Todettiin että meillä on aivan mahtavat ulkoilureitit, kauniit puistoalueet ja lasten leikkikentät. Viihtyisiä levähdyspaikkoja, pitkin kaupunkia.











Lokki asetteli siihenmalliin itseään että pesäähän siinä oltiin tekemässä





Aurinko yrittää vilkuilla tuolta pilvien takaa. Mukavaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle

lauantai 14. toukokuuta 2016

# Hässäkkää

On se vaan kumma kuinka sosiaaliseen mediaan jää koukkuun. Muutama vuosi sitten olin tietokonetta vastaan. Puhelimeksi kävi tavallinen "juntti malli" sellainen millä soitti ja lähetti kätevästi viestit.
Nyt on vene käännettu eri suuntaan. Ilman tietokonetta ei voi olla. Tässä pöydällä se odottaa valmiustilassa, ollen valmis heti yhteistyöhön. Entinen puhelin joka tosin palveli hyvin ja moitteettomasti tilalle on tullut älypuhelin! Ei niitä uusimpia versioita mutta sellainen jolla voi ottaa kunnon kuvia ( vanhassa oli tila  n. 12 kuvalle) voi googlata, kuunnella musiikkia ja mikä tärkeintä käyttää  instagramia. Sen ihmeelliseen maailmaan opasti tytär.
Olenkin pitkään työpaikalla seurannut kuinka kätevästi nuoriso puhelinta käyttää. Tuntuu että seuraava sukupolvi saa riesakseen reistailevan peukalon. Niin tiheästi sitä käytetään, toinen on etusormi.
Nyt voi meikäläinenkin istua kahvipöydässä hiljaa ilman että yrittää jutunjuurta iskeä muiden kanssa. Otan vain rakkaan puhelimen ja selailen.  ( ei siellä tosin montaa seurattavaa ole, mutta eipä sitä muut tiedä)
Hästäg, eli hässäköitä en osaa vielä oikeisiin paikkoihin laittaa ( olen siitäkin kuullut) sisko ja tytär ovat kovasti yrittäneet opastaa. Mutta harjoitus tekee mestarin varmaan tässäkin asiassa. Kuvia on kiva ottaa ja kommentoida muiden edesottamuksia.

Ei värillä niin väliä kunhan se on pinkki!
Sateista viikonloppua teille sinne ruudun toiselle puolelle

maanantai 9. toukokuuta 2016

Runsaasti valkosipulia kiitos

Taas löytyi hyvänmakuinen  ja vähän erilainen lisäke esim. kanan kanssa syötäväksi. Mies kokeili viikonloppuna tällaista kun marinoitu vuohenjuustosalaatti. Ohje löytyi uusimmasta Pirkka lehdestä.



Parsaa ollaan syöty monella tavalla, tällä kertaa kääräistiin parmankinkkuun ja uuniin.
Kuvassa näkyvä viini maistui ruan kanssa kuin nenä päähän


Meikäläistä vähän epäilytti runsas valkosipulin käyttö,marinointi liemessä. Kumma kyllä se ei maistunut  liikaa kun sekoitettiin ainekset sekaisin. 


Broilerit liekitettyinä, ihan vahingossa



Tämä maisema voi olla ihan erinäköinen muutaman viikon päästä.
Aurinkoista alkanutta viikkoa teille sinne ruudun toiselle puolelle.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivä



AURINKO KURKISTAA METSÄN TAKAA, TULLUT ON AAMU, ONNEA JAKAA
TAHDON SINUT NYT YLLÄTTÄÄ, ONHAN PÄIVÄSI, ÄITI KAUNEHIN TÄÄ



lauantai 7. toukokuuta 2016

Aamubrunssi hyvässä seurassa

Tänään ollaan tehty monenmoista pihahommaa. Aurinko paistelee tuolta ohuen pilviharsonläpi ja lämpöä piisaa. Pian pitäisi päättää mitä kaikkea kivaa sitä istuttaa kasvimaalle. Naapurilta sain jo ensimmäiset siemenpussit. Tilli ja palsternakka on niitä joita ei olla vielä kokeiltu.



Hento usva leikki järvenpinnalla aamutuimaan




Saimme kutsun naapuriin aamubrunssille. Pöytään oli katettu kaikenlaista herkkua, kuohuviinin kera


Tätä koiruutta on käärme säikytellyt jo muutaman kerran, onni onnettumuudessa ettei ole pahemmin käynyt.



Coco kuuntelee valppaana mitä lähimailla tapahtuu


Naapurin ulkohuussi sai uuden ilmeen, maalia seiniin ja kuinka ollakkaan, ihan kuin uusi. 

perjantai 6. toukokuuta 2016

Lämpöä riittää

Istuskelin mieheni kanssa saunan terassilla, aurinko helli kasvoja, linnut lauloi ja radiosta kuunneltiin hyvää musiikkia. Onko parempaa tapaa aloittaa viikonloppu?
Luonto on harpannut kesääkohden taas suurin askelin. Koivunoksat ja nurmikko vihertävät. Kukkapenkistä löytää talvenjälkeen vanhoja tuttuja kasveja, myös ne harmilliset rikkaruokot nostavat päätään.



Linnunkävelyä rantahietikolla



Vesi on todella korkealla, meinaa tuo rantahiekka lähteä karkuun...



Sauna ei ole koolla pilattu mutta löylyt lempeät



Avantouimarina, järvivesi tuntuu nyt juuri passelilta, ei tarvitse tästä enään lämmetä


 Mukavaa perjantai iltaa teille sinne ruuduntoiselle puolelle

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Löytö vapputorilta

Tuli ihan kesäinen fiilis kun istuskeltiin aamulla kahvilla  kaupungissa. Tällainen lämpö ja aurinko  on omiaan terassielämälle. Vappua meillä oli viettämässä ystäväpariskunta pitkästä aikaa.



Eilisen illan menu


Vapputoria kierrellessä silmään osui tällainen hylly. Sen verran oli kuhinaa  kojun  kohdalla että hyvä onni että saatiin kotiutettua.