torstai 14. elokuuta 2014

Kattilat ja soppakulhot

Melkeinpä joka päivä on satanut jonkin verran vettä, tämäkään päivä ei tehnyt poikkeusta. Sade kestää hetken, mutta vettä tulee runsaasti. Isäntä käväisi tänä aamuna vielä kerran mustikassa, totesi että nyt saa riittää . Meillä on hyvin mustikkaa pakkasessa talven varalle. Ihana tehdä talvella mustikkapiirakkaa, kiisseliä tai sekoitella marjat jugurtin sekaan.
Käväisin aamusta paikallisella kirpputorilla lukemista ostamassa. Löysin kirjan ja muutaman lehden. Sormet syyhyili muutamaan kattilaan, mutta maltoin jättää hyllylle. Mielestäni olen vähän tällainen kattila friikki ! Vanhat kattilat kun ovat niin ihania, verrattuna uusiin . Kaikkia kattiloita en käytä ruanlaitossa vaan olen keksinyt muuta virkaa niille.
 Yrtit viihtyvät hyvin tässä kattilassa ikkunan edessä , kun muistaa vain lisätä vettä silloin tällöin
 Vanhat soppakulhot ne ovat niin kauniita, ja sopivat välillä esim. kukkien seuraksi. Eilen illalla huomasin että pihlajanmarjat punertavat. Tuntuu että tänä vuonna tulee paljon marjoja, mitä se sitten kertookaan talvesta ?
Viime yönä hiiri piti meitä taas pilkkanaan ! Hyppi tiskipöydällä ja vähän muuallakin. Laukaisi yhden killerin, mutta pääsi vielä pakoon, pieni pala siimahäntää kuitenkin jäi satimeen. Kunnes...... paukahdus ja toinen killeri teki tehtävänsä !  Nyt on yhdestä hiirestä päästy, toivottavasti sillä ei ollut kavereita mukana kun seikkailivat keittiössä. Ostimme tosin vähän järeämmät vehkeet, voi olla että niille on käyttöä kun ilmat tästä vähän viilenevät ja siimahännät etsivät lämmintä pesäpaikkaa talveksi !

1 kommentti:

  1. Inhottavia nuo siimahännät. Kattilassa kasvavat yrtit ovat kauniit ja niin rehevät.

    VastaaPoista