perjantai 19. syyskuuta 2014

Ja Rokki soi

Ovikello soi, avaan oven ja ulkona seisoo naapuri jolla on kaksi teatterilippua kädessä.
" Haluatteko lähteä teatteriin? , tämä tuli vähän äkkiä, näytös olisi jo muutaman tunnin kulttua "
Epäonneksi he eivät voineet lähteä , joten ystävällisesti laittoivat liput kiertoon. Ihanat naapurit !
Antoivat meille aivan mahtavan extempore lähdön teatteriin.
Olimme aikaisemmin puhuneet isännän kanssa että tuota kyseistä näytelmää pitää ehdottomasti mennä katsomaan, nyt se toteutui vähän nopeammassa aikataulussa.

Kyseessä oli BADDING  Rokkiin ja takaisin näytelmä. Aivan huikea, esitys. Niin musiikillisesti  kuin muutenkin. Kertomus soljui laulujen myötä eteenpäin saumattomasti . Ei voinut muuta kuin ihailla nuoren näyttelijän laulu taitoja. Oli hyvin perehtynyt Sommerjoen liikehdintään ja olemukseen. Viimeisen kappaleen VALOT kohdalla kostunut silmänurkka ei ollut kaukana.
Suosittelen ehdottomasti käymään teatterissa ja kokemaan tämän mahtavan elämyksen !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti