keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pientä näpertelyä

Eilisestä päivästä tuli onneksi lämmin, aamuisen koleuden jälkeen. Isäntä jatkoi projektiaan, eli kuusien harvennusta , niitä riittää !
Itselläni oli monta ideaa mielessä, osan toteutin ja osa jää muhimaan ensi kevääksi. Sitä kun istuu mökin rappusilla ja rapsuttelee perunoista kuoria , ideoita alkaa pulputa omaan tahtiin.
Rappuset ovat sellainen paikka jossa tulee isuttua joka päivä. Kahvia juoden, auringosta nauttien.
Voi todeta että sen on yksi lempipaikoistani.

Yöllä isäntä käväisi ulkosalla ja kertoi että lähistöllä oli kuulunut suden ulvontaa !  Sitä on kuulunut jo pidemmän aikaa , mutta nyt hiukan lähempää. Eli eläimiä riittää näillä kulmilla.
 Näistä rungoista saamme ensikeväänä rakentaa jatkoa perinne aidalle
 Omenoita on tullut tänä syksynä runsaasti, siksi niitä voi käyttää muuhunkin kuin syömiseen. Itseltäni löytyi vielä yksi nahistunut omena josta päätin tehdä tällaisen syksyisen kynttilähärpäkkeen.
Luonnosta löytää tähän tarvittavat ainekset : Oksia, Marjoja tai kukkia. Eli kaikki käy, mitä saatavilla on. Kaiversin puukolla, tuikun mentävän kolin omenaan . Puutikulla tein oksille ja marjoille reiät.
Sitten vain kokoamaan.  Syksyiseen kattaukseen tästä saa upean lisän. Minusta omenalyhtyä voi ideoida vuodenaikaan nähden mitä saatavilla on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti