Saimme koirat hoitoon viikonlopuksi, eli tiedossa on rutkasti ulkoilua. Hyvä sillä muuten sitä istahtaisi sadetta ihailemaan sohvan nurkkaan , ja tv:tä tuijottamaan.
Ensinmäisen vaeltelu yön jälkeen koirat ovat taas löytäneet oman nukkumapaikan ja antavat meidänkin levätä rauhassa.
Istuimme Perjantai iltaa siskon ja hänen miehensä kanssa, hyvästä ruasta nauttien.
Pöytään oli katettu pientä purtavaa , niin juustoja kuin muita sorminsyötäviä.
Kuten perinteisiin kuuluu pelasimme myös Räväytyksen.
Harmi vain että sisko asuu sen verran kaukana, että tapaamiset jäävät muutamaan kertaan vuodessa !
Sen takia täällä olosta pitää otta kaikki irti.
Toinen koirista pääsi paikalliseen laskettelukeskukseen nuorison kanssa. Isoja mäkiä ja pururata missä juosta niin paljon kuin sielu sietää !
Melkein kolmen tunnin ulkoilu mitä luulette oliko koiruus väsynyt kun tuli takaisin ?
Virtaa kyllä riitti vielä loppu päivällekkin !
Kamerasta löytyi tällainen kuva, liekö siskon otoksia ?
Taas kävi pieni unohdus, alkutilanteesta ei tullut otettua kuvaa, noh, tässä melkein loppumetreiltä .
Koiruudet ovat hyvin sisäistäneet oman huoneen, sinne mennään kun käsky käy !
En kyllä ole kyseistä kuvaa rapsässy😊 Mukava oli käydä, kiitos viimeisestä.
VastaaPoista