lauantai 25. lokakuuta 2014

Sateista Lauantaita

Sade ropisi peltikattoon aamulla herätessä. Ilma on utuisen harmaa. Eilen saatiin esimakua tulevasta talvesta kun pyöräilin töihin. Navakka tuuli oli kinostanut osan lumesta pyöräteille, sai välillä puskea todenteolla eteenpäin. Nyt lämpömittari näyttää reilusti plussaa ja ihana valoisuus on kadonnut !

Kaupungilla kävimme sen verran että tarvittavat ostokset tuli tehtyä. Sain vihdoinkin käytettyä lahjakortin kultasepänliikkeeseen jonka sain jo Helmikuussa lapsilta.
Mukaan lähti kaunis, mutta pelkistetty kaulakoru jolle on varmasti käyttöä.  Kävimme myös kahvilla  missäs muualla kuin Sweet Vaasassa .  Siellä on vaan niin ihanat juustokakut, kertakaikkisesti.

Iltapäivällä käymme meressä uimassa ja sen jälkeen onkin ihana käpertyä sohvan nurkkaan kirjan seuraksi ja ehkäpä tuo isäntä tekee hyvää ruokaa viinin kera .


Pieni jouluinen vivahde näkyy tässä kukka asetelmassa 

 Valinnan vaikeus , oli monta ihanaa riipusta, mutta tämä vei sydämmen pelkällä yksinkertaisuudella

1 kommentti:

  1. Missäs kuvat herkuista? Ihana koru, tuollainen kelpais kyllä minullekin. Tällä hetkellä tämä filtin sisällä istuskelu tuntuu kyllä mukavimmalta. kohta pitää kuitenkin alkaa valmistautua illan rientoihin.

    VastaaPoista