sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Koiruudet tulivat käymään pitkästä aikaa.Voi sitä elämää kun ovi aukaistiin ja kaksi isoa koiraa täyttää pienen eteisen ! Tervehtimisessä menee tovi, jonka jälkeen lähdimmekin pitkälle lenkille.
Ilma oli ihanan raikas, ei edes pieni tihkusade haitannut. Eli viikonlopun  sää on tällainen harmaan oloinen, mutta lämmin.
Viikolla kävimme tyttären syntymäpäiviä juhlistamassa. Ihania leivonnaisia olivat nuoriso leiponeet, ihan äidin sydäntä lämmitti !  Mihinkä tämä aika hurahti kun nuorimmainenkin täytti jo 20 vuotta .

Lauantai iltaa vietettiin siis pojan ja avokin seurassa. Hyvää ruokaa syöden ja kuulumisia vaihdellen. On kulunut tovi siitä kun viimeksi  istuttiin syömään samaan pöytään. .

 Luu ei kauan vanhentunut , se syötiin alta aikayksikön ! Toinen koiruuksista tutki huolella josko tiskikoneesta olisi tippunut jotain matolle ?
 Tässä katsotaan silmätarkkana isäntää, joka kuorii tuorekurkkua....... jos vaikka pala irtoaisi ?

 Ruaksi  laitoimme uuniperunaa, kahden eri kastikkeen kera , salaattia , uunissa valmistettuja bataatti tikkuja ja broileria.  Jälkiruaksi marja rahkaa !
 Naapurit muistivat taas meitä, tänään pääsen konserttiin !  Heille oli tullut este joten saimme käyttöön liput. Isäntä on estynyt tulemaan, onneksi sain seuraksi veljen vaimon. Mielenkiinnolla jään odottamaan musiikki elämystä.


1 kommentti: