sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vuosi vierähti ja ikärenkaaseen tulee yksi lenkki lisää, nimittäin miehelleni. Syntymäpäivä osuu tänävuonna viikolle, joten juhlistimme sitä lasten kanssa viikonloppuna.
Istuimme yhdessä syömään ja kuulumisia vaihtamaan. Nuoriso oli ostanut isälleen AKTIIVISUUS rannekkeen. Nyt viimeistään loppuu turha sohvalla löhöily!  Ties vaikka itse ostan samanlaisen jos se hyväksi todetaan.


ANANAS KURKKUSALAATTI :  1 ananas
                                                          1 kurkku
                                                          1 punainen cili
                                                          1/2 ruukkua tuoretta korianteria
                                                          oliiviöljyä
                                                         1 limetin mehu
                                                         ripaus suolaa, rouhaus mustapippuria
Ohje löytyy ME- lehdestä. Tämä salaatti maistuu myös grillimakkaroiden kanssa. Vähän erilainen lisäke ja sopi erinomaisesti lihan kanssa. Nuo yläkuvassa oranssinväriset tarjottavat ovat GREMOLATA- juureksia. Eli porkkanaa, lanttua ja palsternakkaa. Kuutioidaan ja paistetaan pannulla voin kera,jos tarvis voi lisätä tilkan vettä, lisätään fariinisokeria 1 rkl, vähän suolaa ja mustapippuria ja haudutetaan . Kun kuutiot ovat kypsyneet lisätään vielä seos jossa on: 1 Sitruunan kuori, persiljaa ja valkosipulin kynsi, tai kaksi kuinka tykästynyt olet valkosipuliin.

 Koiruudet päivystivät tiiviisti keittiössä, toivoen että jotain sattuisi tipahtamaan lattialle... Syönnin jälkeen oli aika ottaa vähän rennommin.

1 kommentti:

  1. Onnea isännälle näin jälkikäteen. Itselläni aktiivisuus ranneke jäi laatikkoon muutaman kuukauden käytön jälkeen :(

    VastaaPoista