lauantai 28. kesäkuuta 2014

Markkinahumua

Aamu aurinkoinen, hyvä syy lähteä paikallisille markkinoille. Joka vuotiset Ukko Pekka Markkinat, kerää lähiympäristön ihmiset yhteen.
Tarjolla on monenkirjava joukko myyjiä. On rompetoria, vaate ja korumyyjiä, ruokakojuja joista voi ostaa syötävät vaikka kotiin viemiseksi. Lapsille pomppulinna, poniajelua ja karuselleja.
Suuria vanhanaikaisia junia unohtamatta! Resiinalla saa kokeilla miltä  kiskojenpäällä meno tuntuu.

Mukaan tällä kertaa ei lähtenyt kuin piparminttu pussi ihania raita namuja. Piipahdimme pienen kojun luokse jossa paistettiin Muurinpohja lettuja.  Miehellä oli taito hyppysissä, letuista kehkeytyi kauniin pitsireunaisia. Sen verran hän raotti reseptiä, että oli käyttänyt taikinaan ruisjauhoja.
Toivotaan että sää suosii tätä päivää ja ihmiset saavat nauttia hyvästä musiikista ja yhdessäolosta.



 Vanhoissa junanvaunuissa on sitä jotain.......

Vanhojen autojen ohimarssi


 Meikäläisen muurinpohjalettu on sanansa mukaisesti lettu, tämän rinnalla. Huomatkaa reunat!

1 kommentti:

  1. Mekin ollaan tänään kotiseutumatkailtu. Koitan saada blogiinkin jotain aikaiseksi :)

    VastaaPoista