torstai 2. heinäkuuta 2015

MANSIKKAA JA RAPARPERIA

Nyt kun mansikka aika lähestyy, löysin ihanan piirakka ohjeen. Valion sivuilta  MANSIKKA - RAPARPERIPIIRAS. Kokeilin ja ihastuin.
Raparperin varret jaksavat vielä hetken kasvaa niin että niistä voi vaikka keittää hillokkeen talteen, ja käyttää sitten leivontaan.
 Ohje on tässä:    200 g voita
                           1 1/2 dl sokeria
                           2 munaa
                           3 dl vehnäjauhoja
                           2 dl perunajauhoja
                           2 tl leivinjauhetta

TÄYTE:             1 litra raparperinpaloja

                           1 dl sokeria
                           2 rkl perunajauhoja
                          n. 3rkl vettä
                           mansikoita

TEE NÄIN:  Keitä pilkotut raparperit pienessä tilkassa vettä,niin että ne soseentuvat. Lisää sokeri ja suurusta perunajauholla. Anna jäähtyä.

Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen. Lisää kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Levitä taikina jauhoja apunakäyttäen leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin . Kaada jäähtynyt raparperihilloke ja lisää halkaistut mansikat. paista 175 asteessa noin  20-30 min.  Tarjoile vaikka vaniljajäätelön kera.

 Itse käytin kertakäyttö alumiini vuokia näin sain kaksi piirakkaa
 Ihanat tuoksut uunista ja makukin on varmaan kohdillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti